Verkkouutiset

”EU:sta on tullut ulkopoliittinen kääpiö”

Petri Sarvamaan mukaan Euroopan rahkeet eivät ole riittäneet Kiinan ja USA:n kaksinkampailuun.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (EPP/kok.) kirjoittaa Nykypäivässä maailman polarisoituvan tavalla, jota ei ole nähty sitten kylmän sodan. Hänen mukaansa EU katsoo sivusta, kun Kiina ja Yhdysvallat nokittavat toisiaan.

– Kiina, Yhdysvallat ja Euroopan unioni hakevat asemiaan kansojen suuressa pelissä. Kahden kauppa on tässä tapauksessa kolmannen korvapuusti. Kun maailma on kääntänyt huomionsa pandemiasta selviämiseen, ovat autoritaariset voimat hyödyntäneet tilanteen luoman sumuverhon. Kiina on kiristänyt otettaan Hongkongista ja tähyilee jatkuvasti tarkemmin Taiwaninsalmen yli, Petri Sarvamaa toteaa.

– Yhdysvallat on vastannut tekoihin poistamalla Hongkongin erityisaseman lainsäädännöstään. …Vapaa Hongkong on jäämässä vain muistoksi.

Hänen mukaansa olemme siirtymässä uuteen globalisaation vaiheeseen. Siinä suora voimapolitiikka on entistä enemmän läsnä ja pienten maiden suojana toiminut sääntöpohjainen maailmanjärjestys jää kauniiksi kirjaimeksi.

– Liberaalin maailmanjärjestyksen airuet, mikä Euroopan unioninkin pitäisi olla, ovat terästäytyneen tilan sijaan kanveesissa. EU lunastaa komeasti ulkopoliittisen kääpiön kilpailemattoman tittelin, ja vastaus Kiinan toimiin on ollut niin löysä kuin olettaa saattaa. Saksan talousministeri totesi heinäkuun alussa yllättävän selväsanaisesti, että Berliini on haluton lähtemään kurittamaan Kiinaa.

Sarvamaan mukaan vedenjakaja lähestyy. Kumman puolen valitsemme – idän vai lännen?

– Yhdysvallat pyrkii tekemään selväksi, että valinta täytyy tehdä. Washingtonissa on väläytelty jo matkustuskieltoja Kiinan kommunistisen puolueen jäsenille. Maailma polarisoituu jälleen tavalla, jota ei ole nähty sitten kylmän sodan. Kiinalaista teknologiaa käyttävät valtiot eivät voi olla strategisessa liittolaissuhteessa Yhdysvaltojen kanssa. Dikotomisia valintoja pakotetaan tekemään lukuisista eri seikoista. Huawei vai USA? Kiinalainen raha vai transatlanttiset suhteet?

– Siis Yhdysvallat vaiko Kiina? Tämä kahtiajako tulee johtamaan globaalissa taloudessa ja politiikassa suuriin ongelmiin, ja Yhdysvaltain nykyisen hallinnon valitsema törmäyskurssi vain vahvistaa iskua. Moni seikka on aikojen saatossa johtanut siihen, että EU:lla ei ole varaa vetää omaa linjaa tässä kaksinkamppailussa. Rahkeet eivät ole siihen riittäneet, Sarvamaa kirjoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)