Verkkouutiset

Europarlamentin puhemies VU:lle: EU-raha kytkettävä sääntöjen noudattamiseen

Tuleva budjetti oli EU-huippukokouksen ykkösaihe.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Europarlamentin puhemies Antonio Tajani haluaa ehdollistaa jäsenmaiden EU-rahoituksen ensi budjettikaudella.

– On reilu periaate, että EU-rahoituksen saaminen edellyttää yhteisten sääntöjen ja arvojen noudattamista, Tajani sanoi Verkkouutisten haastattelussa epävirallisen EU-huippukokouksen yhteydessä Brysselissä.

Nykyisellään minkäänlaista ehdollisuutta rahojen saamiselle ei ole. Tajani painotti, että jokaisen jäsenmaan keskeinen velvoite on noudattaa yhteisesti sovittuja sääntöjä ja osoittaa solidaarisuutta toisia kohtaan.

– Jos näin ei tee, siitä on jouduttava maksamaan.

Läntinen Eurooppa on puhemiehen mukaan viime vuosikymmeninä auttanut itäisen Euroopan maita paljon, jotta nämä maat ovat voineet ”ravistella itsensä ulos kommunismista” ja nousta mukaan EU-perheeseen. Solidaarisuuden on oltava Tajanin mukaan vastavuoroista.

”Ehdollisuus tavalla tai toisella mukaan”

EU:n tuleva budjetti oli perjantai-iltana päättyneen epävirallisen EU-huippukokouksen tärkein teema. EU-rahoituksen sitominen yhdessä sovittujen sääntöjen ja oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen nousi pääministeri Juha Sipilän mukaan esiin myös EU-maiden valtiojohdon keskustelussa.

– Suomi ajaa tätä vahvasti ja uskon, että ehdollisuus saadaan tavalla tai toisella mukaan seuraavaan budjettiin, Sipilä totesi Verkkouutisille kokouksen päätteeksi.

Myös Saksan liittokansleri Angela Merkel nosti asian esiin kokouksen alla. Merkelin mukaan köyhille EU-maille jaettavien koheesiorahojen jakokriteereissä on jatkossa huomioitava maan sitoutuminen esimerkiksi maahanmuuttajien vastaanottamiseen. Itäisen Euroopan maat vastustavat ehdollisuusajatuksia kiivaasti. Puola ja Unkari saavat tällä rahoituskaudella suhteellisesti eniten EU-rahaa. Samalla ne ovat myös maat, joilla on eniten ongelmia oikeusvaltioperiaatteen ja solidaarisuuden kanssa.

Verkkouutisten haastatteleman EU-juristin mukaan ehdollisuus on kuitenkin käytännössä sekä oikeudellisesti että teknisesti vaikeaa toteuttaa, sillä EU-sopimuksista ei löydy sille sopivaa oikeuspohjaa.

Europarlamentti haluaa EU-veroja

Varmaa on, että edessä ovat kaikkien aikojen vaikeimmat budjettineuvottelut. Pelkästään Britannian lähtö ja maan aiheuttaman budjettivajeen tilkkiminen on iso haaste. Samaan aikaan lisää rahaa pitäisi kuitenkin löytyä esimerkiksi yhteiseen puolustukseen, maahanmuuttoon ja turvallisuuteen.

EU-komissio julkistaa esityksensä EU:n uudeksi budjetiksi rahoituskaudelle 2021-2027 toukokuun alussa. Sen jälkeen alkavat viralliset neuvottelut. Europarlamentti hyväksyi tällä viikolla oman näkemyksensä EU:n tulevaan budjettiin. Europarlamentti haluaa muun muassa kasvattaa budjettia ja perustaa EU-tason veroja, kuten verkkoveron ulkomaisille yrityksille. Suomi ja useat muut jäsenmaat vastustavat eurooppalaisia veroja ja muita uusia varainhankintakeinoja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)