Verkkouutiset

Euroopan puolustus – Mihin sitä tarvitaan?

BLOGI

Kirjoittaja huomauttaa, etteivät eurooppalaiset voi aina luottaa Yhdysvaltain tukeen.
Pauli Järvenpää
Pauli Järvenpää
Vanhempi tutkija, International Centre for Defence and Security (ICDS), Tallinna
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Jos Eurooppa havittelee pääsystä maailman mahtavimpien maiden ja maaryhmien joukkoon (siis siihen seuraan johon kuuluvat Yhdysvallat, Kiina ja joissakin arvioissa myös Venäjä), on sillä oltava käytössään välineistö, josta löytyy tarvittaessa työkaluja myös sotilaalliseen toimintaan.

Tämä tuli varsin selväksi muun muassa Libyan sotilasoperaatiossa vuonna 2011, jossa Euroopan unionin muodostama koalitio pyrki ensin operoimaan vain omia voimavarojaan hyödyntäen. Siinä operaatiossa –  joka oli sittenkin verraten pienimuotoinen – jo sotatoimien neljäntenä vuorokautena Euroopan unionin joukoilta oli moderni tulivoima loppu, ja EU joutui tukeutumaan Yhdysvaltain apuun.

Muutenkin tämän eurooppalaisjohtoisen operaation joukot (johtovaltioina Ranska ja Iso-Britannia) olivat heti alusta pitäen heikoilla, sillä osoittautui, että vain Yhdysvallat kykeni tarjoamaan ne nykyaikaisessa sodankäynnissä välttämättömät tukiasejärjestelmät, jotka EU-koalitiolta yksinkertaisesti vain puuttuivat tai jos niitä oli, ne olivat nykyaikaiseen sodankäyntiin kelvottomia.

Loppujen lopuksi Libyan operaatiossa koalitiolla oli käytössään riittävä määrä modernia aseistusta, muun muassa laajarunkoisia kuljetuskoneita, ilmatankkausjärjestelmiä, ilmatorjuntayksiköitä ja taistelukonelaivueita, moderneista viesti- ja komentojärjestelmistä puhumattakaan. Tarvittavaa materiaalitukea oli saatavissa Yhdysvalloilta, joka ei halunnut olla vastuussa operaatiossa vaan presidentti Barack Obaman mukaan “Yhdysvallat halusi johtaa sotaa taustalta.”

Aina eivät eurooppalaiset voi kuitenkaan luottaa Yhdysvaltain tukeen. Mitä jos Yhdysvallat tarvitsee omia järjestelmiään esimerkiksi pelotteen luomiseen Kiinaa vastaan, eikä tukea Euroopalle liikenekään Yhdysvalloilta? Oman puolustuksen rakentaminen on siitäkin syystä elintärkeätä Euroopalle.

Libyan operaatio on toiminut tärkeänä herättelevänä kokemuksena Euroopan unionin puolustusta rakennettaessa. Unioni on ottanut viime vuosina aimo askeleita kohti puolustuksen terävöittämistä. Näillä askeleilla on ollut merkitystä transatlanttisen suhteen kannalta. Sillä on myös yhtymäkohtia Atlantin yli suuntautuvalle puolustusteolliselle yhteistyölle.

Rehellisyyden nimissä on toki myönnettävä, että useat itäisen Keski-Euroopan maat Puolan johdolla ovat suhtautuneet eurooppalaiseen puolustusyhteistyöhön epäröiden. Ne luottavat NATO:on (lue: Yhdysvaltoihin), eivätkä halua Unionin toimivan missään olosuhteissa niin, että NATO:n merkitys vähenisi tai väljähtyisi. Siitä syystä esimerkiksi Ranskan presidentti Emmanuel Macronin voimakkaasti markkinoima ajatus “Euroopan strategisesta autonomiasta” (European Strategic Autonomy, ESA) ei ole näissä maissa juurikaan ottanut ilmaa siipiensä alle.

Sirpaloitunut.hajanainen, epätaloudellinen –  nämä ovat sanoja, joita usein käytetään kuvaamaan eurooppalaista puolustusyhteistyötä. Kaikkea tätä eurooppalainen puolustusteollinen yhteistyö valitettavasti tarjoaakin. Olisikin toivottavaa, että puolustusvälinemarkkinat avattaisiin mahdollisimman laajasti kolmansille maille. Tämä toisi kipeästi tarvittavaa kilpailua ja antaisi ryhtiä eurooppalaisen puolustusteollisuuden toimintaan Yhdysvaltain vastaavan teollisuuden jättiläisten rinnalle ja toivottavasti jopa joissakin aseprojekteissa niiden ohikin.

Pontta EU:n toiminnalle on haettu rakennemuutoksista, joista kenties tärkein on PESCO (Permanent Structured Cooperation). Tämän järjestelyn tarkoituksena on saattaa yhteen ne EU-maat, jotka ovat kiinnostuneita kehittämään yhdessä sellaisia aseita ja asejärjestelmiä, joiden tuottamiseen niillä ei yksinään olisi tarpeeksi resursseja. PESCO sai alkunsa vuonna 2017 vähin odotuksin, mutta nyt sen alaisuudessa on käynnissä jo 47 projektia, joista useimmista on tarjolla tuloksia 2020-luvun alkuvuosina.

Suomalaisesta näkökulmasta kiinnostavimmasta päästä on Twister-(Timely Warning and Interception with Space-based TheatER) ohjustorjuntaprojekti, johon Suomen lisäksi osllistuvat Ranska, Italia, Alankomaat ja Espanja. Ohjustorjunnan kehittämiskohteina ovat monenkertaista äänennopeutta liikkuvat, lentoratojaan muuttamaan kykenevät ohjukset ja liidokit –  siis juuri ne ohjusjärjestelmät, joista Venäjän presidentti Vladimir Putin on viime aikoina puheissaan kerskunut.

PESCO:n rinnalla myös European Defence Fund (EDF), Coordinated Annual Review of Defence (CARD ja European Security and Defence Policy, ESDP) pyrkivät samaan tavoitteeseen: Euroopan Unionin puolustuksen kehittämiseen. Mikään EU-maa ei halua astua NATO:n varpaille – sekin on yksi Libyan operation opetuksista – mutta ei myöskään joutua tilanteeseen, jossa se joutuisi olemaan muiden maiden tai maaryhmien armoilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat

Suosittelemme

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)