Verkkouutiset

Euroopalle oma ydinase? ”Totta erityisesti Suomelle ja Ruotsille”

Ranskalaistutkijan mukaan eurooppalaisen ydinpelotteenkin konteksti on muuttunut.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pariisissa toimivan Foundation for Strategic Researchin apulaisjohtaja Bruno Tertrais on nostanut kissan pöydälle Euroopan ydinpelotteesta kertovassa katsauksessaan The Washington Quarterlyssa.

Bruno Tertraisin mukaan Europan ydinpelote on ollut säännöllisesti osa maanosan turvallisuuskeskustelua, ja joskus sitä on nimitetty elefantiksi huoneessa.

Debatti pyörii kahden argumentin ympärillä. Ensimmäisen mukaan USA:n luotettavuutta maanosan Nato-jäsenten turvallisuuden takaajana ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Toinen argumentti on, että EU:n tulisi olla itsenäisempi Washington D.C.:stä ja luoda oma erillinen turvaidentiteettinsä.

Ranskalaiset pyrkivät 1995-96 tuomaan oman ydinpelotteensa eurooppalaiseen keskusteluun. Sen jälkeen ”kenttä on pysynyt laajasti ottaen kesannolla”.

Bruno Tertraisin mukaan konteksti on nyt muuttumassa Venäjän uuden itsevarmuuden ja alueellisen aggression myötä.

– Tämä on totta erityisesti ei vain maille joista tuli vuosisadan alussa Naton jäseniä (kuten Puola ja Baltian maat), mutta myös EU-jäsenille jotka eivät ole Nato-jäseniä (Suomi ja Ruotsi) eivätkä siten nojaa virallisen USA:n takuuseen, mutta ovat huolissaan Venäjästä.

Kirjoittajan mukaan epäilykset amerikkalaisista takuista ovat harvoin olleet niin voimakkaita kuin nykyisen USA:n hallinnon aikana, Donald Trumpin twiittien ennennäkemättömän brutaaliuden myötä.

– Siten aika vaikuttaa olevan kypsä Euroopan ydinroolin uudelleen ajattelemiseksi maanosan turvaamisessa, Bruno Tertrais kirjoittaa.

Hän päätyy toteamaan, että poissa laskuista ovat Saksan pommi, ranskalais-saksalainen pommi, EU:n laajuinen yhteinen pelote ja brittiläis-saksalainen pelote. Euroopan unionilla ei tule olemaan nähtävissä olevassa tulevaisuudessa yhteistä ydinasetta. Sen sijaan:

– On uskottavaa kuvitella voimakkaampi eurooppalainen rooli ranskalaisille, ja mahdollisesti brittiläisille, ydinaseille.

– Eurooppalaisen voiman pelote voidaan nähdä uskottavampana kuin etäisen suojelijan pelote, Tertrais argumentoi.

Kirjoittajan mukaan pysyvä turvattomuuden ja epävarmuuden tunne USA:n turvatakuun tulevaisuudesta todennäköisesti poikii uuden keskustelun ydinpelotteesta kiinnostuneiden Euroopan maiden parissa. Se voi hänen mukaansa johtaa ”voimakkaampnaan Ranskan rooliin sen kumppaneiden turvallisuuden takaamisessa – kunhan Pariisi löytää myötämielisiä korvia Berliinissä ja muualla”.

– Mitä tahansa tulevaisuus tuokin, nyt olisi hyvä aika kaikille eurooppalaisille käydä uudelleen ydinpolitiikan ajattelemiseen ja miettiä tahoillaan – kuten myös yksinään – pelotetta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)