Verkkouutiset

Eurolueen kasvun ennakoidaan hidastuneen keväällä

Huhti-kesäkuun lievän notkahduksen syynä on kolmen tutkimuslaitoksen mukaan teollisuustuotannon supistuminen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kolmen eurooppalaisen tutkimuslaitoksen yhteisennakon mukaan euroalueen kasvu on kokenut lievän notkahduksen toisella vuosineljänneksellä.

Saksalainen Ifo, sveitsiläinen KOF ja italialaisen Istat odottavat euroalueen kasvun hidastuvan huhti-kesäkuussa 0,3 prosenttiin vuoden alun 0,4 prosentista. Loppuvuodelle laitokset ennustavat kasvun palautumista 0,4 prosentin vauhtiin.

Huhti-kesäkuun notkahduksen syynä on laitosten mukaan teollisuustuotannon supistuminen 0,3 prosenttia tammi-maaliskuun yllättävän suuren 0,9 prosentin kasvun jälkeen.

Teollisuustuotannon odotetaan kuitenkin elpyvän loppuvuonna 0,3 prosentin kasvuun.

Euroalueen talouden ennustetaan kasvavan koko tänä vuonna 1,3 prosenttia. Inflaation arvellaan jäävän 1,3 prosenttiin, mikä olisi selvästi alle Euroopan keskuspankin kahden prosentin tavoitteen.

Laitokset varoittavat, että ennusteessa on syksyllä suuria riskitekijöitä. Brexitin uusi päivämäärä lähestyy nopeasti, ja USA päättää EU:ta ja Japania koskevista autotulleista.

Autotulleilla olisi laitosten arvion mukaan merkittävä kielteinen vaikutus euroalueen tuotantoon.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)