Verkkouutiset

EU:n vastustajat ja trollit älkööt vaivautuko lukemaan

BLOGI

Tiedän. Aloitin klikkiotsikolla.
Aku Aarva
Aku Aarva
Kirjoittaja on Energiakaupungit ry:n toiminnanjohtaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kyseessä on kuitenkin vilpitön varoitus.

Mikäli olet nationalisti ja/tai koet Suomen EU-jäsenyydestä voimakkaita negatiivisia tunteita, sinun ei kannata jatkaa lukemista. Tulet luultavasti huonolle tuulelle ja purkaessasi tunteitasi blogin alla olevaan kommenttikenttään, levität tätä huonoa tuulta ympäristöösi.

Jätä siis tämä kirjoitus suosiolla väliin, niin et pilaa päivääsi, omastani puhumattakaan. Just walk away.

Tällä viikolla vietetään nimittäin Eurooppa-päivää. Se on Euroopan rauhan ja yhtenäisyyden päivä, jota vietetään Ranskan ulkoministeri Robert Schumanin Pariisissa vuonna 1950 pitämän kuuluisan puheen vuosipäivänä eli toukokuun 9. päivänä. Schumanin julistukseksi kutsutussa puheessaan ulkoministeri esitti Euroopalle uudenlaista poliittista yhteistyötä, joka tekisi Euroopan kansakuntien väliset sodat mahdottomiksi. Tätä pidetään yleisesti nykyisen Euroopan unionin alkuna.

Näin Eurooppa-päivän alla minulla on työni puolesta ollut miellyttävä etuoikeus keskustella Suomen 25-vuotisesta EU-jäsenyydestä (kyllä, vuodesta 1995 on niin kauan), ajankohtaisista asioista ja Euroopan tulevaisuudesta lukuisten keskeisten suomalaisten päättäjien kanssa. Juontamani Euroopan Suunta -podcastin vieraina ovat kuluneella viikolla olleet muun muassa Helsingin erinomainen pormestari Jan Vapaavuori, eurooppaministeri Tytti Tuppurainen, komissaari Jutta Urpilainen sekä lukuisat europarlamentaarikot, kansanedustajat ja asiantuntijat.

EU-asioiden ohella eniten keskustelua on luonnollisesti herättänyt koronaviruspandemia, joka koettelee Suomea, Eurooppaa ja maailmaa. Menemättä tarkemmin näiden keskustelujen sisältöihin (jaksot löytyvät mm. Spotifysta), voin tiivistäen todeta: globaalia kriisiä ei ylitetä kansallisilla ratkaisuilla. 

Jokatapauksessa, Schumanin julistuksen päämääränä oli Eurooppa ilman sotia. Eräänlaista sotaa käydään kuitenkin jatkuvasti sosiaalisessa mediassa, foorumeilla ja verkkolehtien kommenttiosioissa, ja tässä sodassa hyökkääjät eivät juuri sodankäynnin säännöistä piittaa.

Kuluneen viikon aikana podcastistani on nimittäin puhuttu kiitettävästi perinteisessä ja sosiaalisessa mediassa. Valitettavasti keskusteluun ovat antaneet oman panoksensa myös asialliseen keskusteluun kykenemättömät nationalistit, EU:n vastustajat ja kaikenlaiset trollit. Heidän pääasiallisena tarkoituksenaan on hukuttaa asiallinen keskustelu törkyyn ja häiritä vuoropuhelun käymistä suomalaisille oleellisista teemoista. Tämä on minulle tuttua toimintaa jo eurovaaleista, joissa toimin kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja Aura Sallan kampanjapäällikkönä ja näin, minkälaista törkyä ehdokkaat joutuvat kampanjoinnin aikana kohtaamaan.

Tiedätte kyllä, mistä puhun.

Minä en ole erityisen herkkänahkainen (eikä muuten ole Aurakaan). Olen myös näiden vuosien aikana tottunut siihen, että työtäni pyritään eri tavoin häiritsemään niiden tahojen toimesta, joille Euroopan unioni, kansainvälisyys ja eurooppalaiset arvot ovat punainen vaate. Osa näistä toimijoista on yksityishenkilöitä ja osan toiminta on koordinoidumpaa. Kaikki heistä piiloutuvat sananapauden viitan alle levittäessään roskaansa sosiaalisessa mediassa, verkkolehtien kommenttiosioissa ja Eurooppa-päivän juhlatilaisuuksissamme.

Älkää ymmärtäkö minua väärin. En puhu asiallisen ja perustellun kritiikin esittämisestä, jota pidän välttämättömänä missä tahansa demokratiassa. En usko sensuuriin, halua rajoittaa ihmisten oikeutta esittää kriittisiä mielipiteitä Euroopan unionista enkä estää heitä kritisoimasta työtäni. Euroopan unioni on vain instrumentti, jota sietääkin kritisoida eli antaa palaa vain, mutta tehkää se sivistyneesti ja rakentavasti.

Olen kuitenkin täydellisen kyllästynyt siihen, että päivitys päivityksen perään nationalistit, EU:n vastustajat, salaliittoteoreetikot, ilmastonmuutoksen kieltäjät ja trollit hukuttavat alatyylisellä kommentoinnillaan yritykset asialliseen keskusteluun alustalla kuin alustalla. Se on kuluttavaa ja tuhlaa aikaani, mutta on myös laajempana ilmiönä haitallista yhteiskunnalliselle keskustelulle ja demokratialle. Journalistien, poliitikkojen ja yhteiskunnallisten toimijoiden häirintä, maalittaminen ja uhkailu ovat arkipäiväistyneet. Tästä alleviivaavana esimerkkinä on toimittaja Jessikka Aro, jota häiriköt ovat järjestelmällisesti vainonneet jo vuosien ajan. Oikeuslaitos ei ole toistaiseksi pystynyt suojaamaan häntä vainolta.

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Tämän sanonnan mukaan haluaisin joskus toimia ja välillä kielen päällä tai näppäimillä muodostuvat vastaukset, jotka eivät ole julkaisukelpoisia. Vaikka oloni siitä kenties hetkellisesti paranisi, ei tällaiseen keskusteluun alentuminen lopulta tuota mitään hyvää. Meidän on pystyttävä parempaan ja vaadittava itseltämme hieman enemmän, jos haluamme käydä rakentavaa vuoropuhelua sosiaalisen median kakofoniassa.

Sitä toivon myös Eurooppa-päivänä, kun juhlin paitsi Euroopan unionia myös sen edustamia arvoja. Niitä ovat ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio. Nämä arvot yhdistävät eurooppalaisia ja unionin päätavoite on puolustaa niitä, edistää rauhaa ja EU-kansalaisten hyvinvointia. Ne eivät ole vain sanahelinää ja tyhjiä lupauksia vaan arvopohja, jolle eurooppalainen yhteistyö rakentuu nyt ja tulevaisuudessa. Ne ovat arvopohja, jonka myös kokoomus puolueena jakaa ja edistää. Vaikka se joitain loputtomasti ärsyttääkin.

Erityisestä tänä päivänä Euroopan unioni on moninaisuudessaan yhtenäinen.

Hyvää Eurooppa-päivää 9. toukokuuta teille kaikille – nationalistit, EU:n vastustajat ja trollit mukaan lukien.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat

Suosittelemme

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)