Uusien merkintöjen toivotaan vähentävän elektroniikkajätettä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

EU:lta muutos: Tuotteen korjattavuuden näkee jatkossa pakkauksesta

Sirpa Pietikäisen mukaan tuotteiden täytyy olla mahdollisimman pitkälle kierrätettäviä.

Tuotepakkauksista selviää pian myös se, kuinka helposti tuotteen voi korjata, kertoo europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok.) blogikirjoituksessaan.

Europarlamentin marraskuussa hyväksymä velvoite sisällyttää tuotteisiin merkinnät niiden kestävyydestä ja korjattavuudesta on Pietikäisen mielestä oikeansuuntainen askel. Kuluttaja pystyy jatkossa arvioimaan entistä paremmin, onko hänen ostamansa tuote helposti korjattavissa.

– [Tuotteita] ei voisi suunnitella niin, että ne vanhenevat ja jäävät käyttökelvottomaksi ennen aikojaan, Sirpa Pietikäinen toteaa.

Hänen mukaansa on selvää, että uusi velvoite tukee unionin ilmastotavoitteita. Nykytilanteessa elektroniikkajätettä syntyy tarpeettoman paljon juuri tuotteiden heikon kestävyyden vuoksi.

Sirpa Pietikäinen toivoo, että tulevaisuudessa tuotteet suunnitellaan mahdollisimman vähän jätettä tuottaviksi ja helposti korjattaviksi. On myös kuluttajan etu, kun rahaa ei kulu helposti rikkoutuvien tuotteiden korvaamiseen.

– Kaikkien EU-alueella myytävien tuotteiden tulee olla uudelleenkäytettäviä, korjattavia ja mahdollisimman pitkälle kierrätettäviä, Pietikäinen tiivistää.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt