Verkkouutiset

EU valmistelee lyijyn totaalikieltoa ammuksissa

Komissio on pyytänyt kemikaalivirastoa valmistelemaan lyijyn totaalikiellon metsästyksessä, urheiluammunnassa ja kalastuksessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Metsästäjäliiton mukaan pyyntö pohjautuu Euroopan kemikaalivirasto ECHA:n aikaisempaan kosteikkoja koskevan lyijynkäytön rajoitusesityksen valmistelussa syntyneeseen tausta-aineistoon.

EU:ssa on jo vuosia mietitty rajoituksia lyijyn käyttöön. Vuonna 2017 valmistui ECHA:n nykyinen kosteikkoalueita ja vesilintujen metsästystä koskeva lyijynkäytön rajoitusesitys. Se kieltäisi lyijyn käytön kaikilla Ramsar-kosteikkomääritelmän mukaisilla kosteikoilla EU:n alueella.

Metsästäjäliitto pitää nykyistä lyijyn käyttökieltoa varsinaisilla kosteikoilla perusteltuna, mutta näkee ongelmana esityksen kosteikkomääritelmän, koska se kattaisi näkyvien vesialueiden lisäksi kaikki turvemaat, eli noin 75 prosenttia Suomen pinta-alasta. Esitystä on tarkoitus käsitellä EU:ssa vielä tänä syksynä.

Nopeimmillaan rajoitukset astuisivat voimaan noin kahden vuoden sisällä. Metsästäjäliitto edellyttää riittävän pitkää siirtymisaikaa, jos asetus EU:ssa etenee.

– Lyijyn siviilikäytön totaalikielto koskisi niin luoteja ja hauleja kuin kalastuspainoja. Aikaisempaan rajoitusesitykseen verrattuna painopiste siirtyy vesilinnuista kaikkiin eläimiin ja riistalihan lyijyttömyyteen, kertoo Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Heli Siitari.

Vaikutuksia suomalaiseen metsästykseen

Mikäli nykyistä huomattavasti laajempi lyijykielto astuisi voimaan, on sen vaikutus suomalaiseen metsästykseen merkittävä. Metsästyskiväärit on lähtökohtaisesti valmistettu lyijyluodeille, ja kaikkiin kaliipereihin ei ole saatavilla riittävän tarkkoja ja luotettavia korvaavia vaihtoehtoja.

– Lyijyttömyys asettaa uusia toleransseja metsästysaseille, ja osasta metsästysaseistamme voi tulla käyttökelvottomia, kertoo metsästysampumapäällikkö Jussi Partanen Metsästäjäliitosta.

Lyijyn totaalikielto aiheuttaisi suomalaiselle metsästäjälle huomattavia taloudellisia kustannuksia sekä aseiden että kalliimpien patruunoiden kautta. Lopputuloksena voi olla metsästäjien vähentyminen, jolloin menetämme arvokasta vapaaehtoistyötä esimerkiksi hirvieläinten kannanhoidossa, vieraslajitorjunnassa tai suurriistavirka-aputehtävissä.

– Lyijyn totaalikielto nostaa myös vastuulliseen metsästykseen kuuluvan eettisen ja tarkan riistalaukauksen harjoittelun kustannuksia. On kohtuutonta, jos rajoitus koskisi myös urheiluammuntaa ja metsästysammunnan harjoittelua ampumaradoilla, Partanen sanoo.

Partasen mukaan ongelmallisia lyijyttömyyden näkökulmasta ovat nimenomaan pienikaliiperiset aseet, kuten ilmakivääri ja pienoiskivääri, jotka soveltuvat hyvin harjoitteluun ja metsästykseen. Metsästysammunnan kilpailutoiminnalle Partanen näkee uusissa rajoituksissa jopa mahdollisen kuoliniskun.

Tarkkaa riistalaukausta harjoitellaan ampumaradalla, ja toistomäärät ovat suuria. Vaihtoehtoiset materiaalit ovat erityisesti kivääreille harjoittelutarkoitukseen kalliita ja pieniin kaliipereihin toimimattomia. Metsästyksessä laukausmäärät ovat suhteellisen pieniä, joten siinä hintaero ei ole niin merkittävä.

Metsästäjäliitto on aktiivisesti mukana vaikuttamassa lyijynkäyttöön liittyvien rajoitusten päätöksentekoon niin Suomessa kuin EU-tasolla ja tiiviissä yhteistyössä Euroopan metsästäjien etujärjestön Facen kanssa.

Face hyväksyy ECHA:n aikaisemman rajoitusesityksen lyijyn käytöstä kosteikkoalueilla. Rajoitusten laajentamista järjestö ei kannata. Sen mukaan rajoitusten tulisi olla oikeassa suhteessa todellisiin haittoihin. Suomen Metsästäjäliitto on Facen kanssa samoilla linjoilla.

– Metsästäjäliiton tärkeä tehtävä on tarjota tietoa vastuullisen metsästyksen edistämiseksi. Lyijyä korvaavien luotien käyttö metsästyksessä on jo lisääntynyt hyvän viestinnän ja koulutuksen kautta. Esimerkiksi suuremman riistan metsästykseen on jo tarjolla hyviä lyijyttömiä vaihtoehtoja, Heli Siitari toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)