Verkkouutiset

EU-parlamentti vaatii maailmanlaajuista kosmetiikan eläinkoekieltoa

EU-parlamentti vaatii unionia tekemään diplomaattisen aloitteen eläinkokeiden käytön kieltämiseksi kosmetiikkatuotteiden osalta koko maailmassa vuoteen 2023 mennessä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eläimillä testatun kosmetiikan myynti EU:ssa on ollut kiellettyä jo vuodesta 2013 alkaen. Mepit huomauttavat, että tämä ei ole estänyt kosmetiikkayrityksiä menestymästä EU:ssa. EU:n kosmetiikkateollisuus työllistää noin kaksi miljoonaa ihmistä. Kuitenkin noin 80 prosenttia maailman maista sallii eläinkokeet ja eläimillä testatun kosmetiikan myynnin.

Mepit huomauttivat lisäksi eläinkokeiden kieltoon liittyvistä epäkohdista EU:ssa. Jotkin kosmetiikkatuotteet testataan eläimillä EU:n ulkopuolella, ennen kuin ne testataan uudestaan vaihtoehtoisin menetelmin EU:n sisällä myyntiä varten.

Europarlamentaarikot totesivat myös, että suurinta osaa kosmetiikkatuotteissa esiintyvistä aineista käytetään myös monissa muissa kuluttaja- ja teollisuustuotteissa, kuten lääkevalmisteissa, pesuaineissa ja muissa kemikaaleissa sekä elintarvikkeissa. Tästä johtuen nämä aineet on saatettu testata eläinkokeilla muiden sääntöjen puitteissa.

Mepit kehottavat myös varmistamaan, ettei mitään EU:n markkinoille tuoduista tuotteista ole testattu eläinkokeilla EU:n ulkopuolisissa maissa.

Jotta kosmetiikkatuotteiden testaaminen eläimillä ja näiden tuotteiden myynti pystyttäisiin kieltämään kaikkialla maailmassa, parlamentti vaatii EU:n johtajia käyttämään diplomaattisia verkostojaan yhteisymmärryksen saavuttamiseksi ja kansainvälisen sopimuksen tekemiseksi YK:n puitteissa.

Raportöörinä ja keskustaoikeistolaisen EPP:n pääneuvottelijana asiassa toiminut Sirpa Pietikäinen (kok.) toteaa, että porsaanreiät mahdollistavat EU:n ulkopuolella eläinkokein testattujen kosmeettisten valmisteiden saattamisen EU:n markkinoille ja tuotteiden testaamisen uudelleen EU:ssa käyttäen vaihtoehtoisia eläinkokeettomia menetelmiä, mikä rikkoo EU:n lainsäädännön henkeä.

– Vaihtoehtoiset menetelmät, kuten testit kantasolualustoilla, antavat ihmisvaikutuksista luotettavampaa tietoa ja kaiken lisäksi eläinkokeita edullisemmin. Ne kattavat jo nykyään lähes kaikki testaustarpeet. Näihin tulee siirtyä mahdollisimman pikaisesti. EU:n on toimittava tehokkaasti, jotta saadaan kielto maailmanlaajuiseksi, hän vaatii.

Euroopan parlamentti hyväksyi päätöslauselman äänin 620 puolesta, 14 vastaan ja 18 tyhjää. Päätöslauselma ei kuitenkaan ole sitova.

Erityiseurobarometrin mukaan 89 prosenttia EU-maiden kansalaisista oli sitä mieltä, että EU:n pitäisi edistää enemmän eläinten hyvinvointia kansainvälisesti. EU-kansalaisista 90 prosenttia on samaa mieltä siitä, että on tärkeää ottaa käyttöön sellaiset eläinten hyvinvointia koskevat tiukat vaatimukset, jotka tunnustetaan kaikkialla maailmassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)