Verkkouutiset

EU-parlamentti tukee uutta terveysalan ohjelmaa

Euroopan terveysjärjestelmien halutaan selviävän tulevista terveysuhista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan parlamentti hyväksyi perjantaina Strasbourgissa kantansa komission ehdotukseen uudesta EU4Health-ohjelmasta, jonka avulla halutaan tehostaa merkittävästi EU:n toimia terveysalalla.

Parlamentti korostaa koronakriisin osoittaneen, että EU tarvitsee kiireellisesti kunnianhimoisen toimintaohjelman. Uuden ohjelman avulla voitaisiin varmistaa, että Euroopan terveysjärjestelmät selviävät tulevista terveysuhista ja EU pysyy maailman terveimpänä alueena.

Parlamentin mukaan tämä ei olisi ollut mahdollista, jos ohjelman määrärahat olisivat olleet vain 1,7 miljardia euroa, kuten jäsenmaat alun perin ehdottivat. Monimuotisesta rahoituskehyksestä käydyissä neuvotteluissa parlamenttu onnistui kuitenkin kolminkertaistamaan ohjelman budjetin 5,1 miljardiin euroon.

EU4Health-ohjelman avulla EU voisi parlamentin mielestä valmistautua entistä perusteellisemmin merkittäviin rajatylittäviin terveysuhkiin. Samalla terveydenhuoltojärjestelmistä tehtäisiin aikaisempaa kestävämpiä. EU voisi siten vastata paremmin tuleviin epidemioihin sekä pitkän aikavälin haasteisiin, kuten väestön ikääntymiseen ja eriarvoisuuteen terveysalalla.

Europarlamentaarikot haluavat myös lisätä EU-tason yhteistyötä ja tehostaa varautumista terveysuhkiin esimerkiksi eurooppalaisella lääkintäapumekanismilla. Mmepit haluavat perustaa myös EU:n viestintäportaalin, jonka kautta voitaisiin jakaa tarkistettua tietoa, lähettää varoituksia EU-kansalaisille sekä torjua disinformaatiota.

Parlamentti hyväksyi kantansa äänin 615 puolesta, 34 vastaan ja 39 tyhjää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)