Sergei Skripal yritettiin murhata hautausmaalla Salisburyssa. LEHTIKUVA / AFP PHOTO Adrian Dennis

EU-päämiehet eivät aseta uusia Venäjä-pakotteita – luvassa silti linjantiukennus

EU-ulkoministerit pitivät Venäjän toimia häikäilemättöminä ja laittomina. Päämiehet saattavat lausua asiasta vielä suoremmin.

EU-maiden päämiehet eivät aio asettaa uusia Venäjän-vastaisia pakotteita torstaina alkavassa huippukokouksessaan. Britannia ei ole pyytänyt EU:lta pakotteiden tiukennuksia, kertoo suomalainen hallituslähde.

Britannian pääministeri Theresa May on syyttänyt Venäjää siitä, että se myrkytti venäläissyntyisen vakoojan Britannian Salisburyssa kaksi viikkoa sitten. Tämä olisi voinut olla peruste uusille pakoitteille.

EU on ilmoittanut tukevansa Britanniaa. EU:n ulkoministerit tuomitsivat Venäjän toimet ja sanoivat, että ne olivat ”häikäilemättömiä ja laittomia”.

EU-päämiehet harkitsevat vieläkin tiukempaa sanamuotoa. Uusia vastatoimia ei kuitenkaan ole luvassa.

Hallituslähteen mukaan pakotteiden asettaminen vie aikaa, minkä lisäksi niiden tulee olla juridisesti pitäviä. Muussa tapauksessa Venäjä voi viedä pakotteet kansainväliseen tuomioistuimeen. Tulevan EU-huippukokouksen taustakeskusteluissa muut EU-maat ovat pyytäneet Britannialta vahvempia osoituksia siitä, millä tavoin Venäjä kytkeytyy Salisburyn myrkytystapaukseen.

Venäläissyntyinen Britannian kansalainen Sergei Skripal ja hänen tyttärensä myrkytettiin novitšok-hermomyrkyllä maaliskuun kolmantena päivänä. Molemmat ovat edelleen elossa.
Britannia karkottaa tapauksen vuoksi 23 venäläisdiplomaattia. Venäjä vastaa karkottamalla 23 brittidiplomaattia.

Kommentit