Verkkouutiset

”EU on lankeamassa Kiinan talousansaan”

EU on Anders Fogh Rasmussenin mielestä uhassa langeta kommunistidiktatuurin virittämään talousansaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiina pyrkii Naton entisen pääsihteerin Anders Fogh Rasmussenin mukaan hyödyntämään koronaviruspandemiaa oman kansainvälisen vaikutusvaltansa kasvattamiseen. Euroopan unionia hän varoittaa etenkin sinisilmäisestä suhtautumisesta Kiinan strategisiin investointeihin.

– Ei ole epäilystäkään siitä, että Kiina tavoittelee covid-kriisistä geopoliittista hyötyä. Kun presidentti Donald Trump vetäytyy maansa rajojen sisälle ja Eurooppa kompuroi solidaarisuutta ilmaisevien sanojensa muuttamisessa teoiksi, Kiina valmistautuu tulevaisuuteen, Fogh Rasmussen kirjoittaa saksalaislehti Süddeutsche Zeitungissa.

– Todistamme parhaillaan tuon tulevaisuuden ensimmäistä vaihetta: positiivisia PR-toimia, kuten asiantuntijoiden ja materiaalin lähettämistä, yhdistettyinä viruksen alkuperää hämärtävään disinformaatioon, joka on kuin suoraan Pietarin pelikirjasta, hän toteaa.

Vaikka apu on Fogh Rasmussenin mukaan tervetullutta sinänsä ja kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan, Euroopassa on hänen mielestään ymmärrettävä, että Kiina harjoittaa epäröimättä myös painostusta ja tähtää läntisen yhteisön hajottamiseen.

– Maan lempiaseita ovat strategiset investoinnit. EU:n on syytä varautua vääjäämättömään rynnäkköön, hän sanoo.

Tanskalainen Fogh Rasmussen toimi maansa pääministerinä 2001–2009 ja Naton pääsihteerinä 2009–2014.

Kruununjalokiviä polkuhintaan

Kiina selviää hänen mukaansa ulos koronakriisistä selvästi ennen länttä. Se saattaa johtaa kiinalaisen teollisuustuotannon kiihdyttämiseen ja tuotteiden laajamittaiseen dumppaamiseen läntisille markkinoille tavalla, joka heikentää laman kourissa kamppailevien eurooppalaisyritysten ahdinkoa entisestään.

– Kun Euroopan johtajien huomio kohdistuu seuraaviin tunteihin, Peking voi ajatella vuosien päähän. Lyhytnäköisessä kriisimoodissamme ja pörssikurssien ollessa alhaalla on olemassa riski, että teemme paradigman muuttavan munauksen myymällä strategiset kruununjalokivemme polkuhinnalla Kiinaan, Fogh Rasmussen varoittaa.

Itsevaltaisten johtajien ja diktaattorien hallitsemat valtiot ovat hänen mukaansa erityisen taitavia tunnistamaan liberaalien läntisten yhteiskuntien akilleenkantapäät ja käyttämään niitä hyväkseen.

– Tiedän, että johtajilta puuttuu keskellä kriisitilannetta kaistanleveys, jolla ajatellaan yli välittömän hetken. Maailma kuitenkin muuttuu tunnista tuntiin, ja sen pitkän aikavälin seurausten kanssa meidän on elettävä. Siksi Euroopan on ehdottomasti otettava nyt askelia sen varmistamiseksi, että länsi ei kävele unissaan kommunistisen diktatuurin taloudelliseen ansaan, Fogh Rasmussen viestittää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)