Verkkouutiset

Ydinfuusiovoimalan testilaitos Ranskassa. LEHTIKUVA / AFP Clement Mahoudeau

EU-komissio aikeissa sittenkin hyväksyä ydinvoiman

Tieteellinen raportti voi muuttaa taksonomia-asetuksen sisältöä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

EU-komissio on muuttamassa ydinvoiman vastaista linjaansa niin sanotussa taksonomia-asetuksessa, kertoo Euractiv.

– Näyttää hyvin todennäköiseltä, että komissio tekee taksonomia-asetukseen ehdotuksen, jossa suhtautuu myönteisesti ydinvoimaan, sanoo Jacques Delors -instituutin energiakeskuksen johtaja Thomas Pellerin-Carlin.

Taksonomia-asetus eli kestävän rahoituksen asetus määrittelee, mitkä toimialat kuuluvat ympäristön ja ilmaston kannalta kestäviksi. Ydinvoimaa komissio ei toistaiseksi ole lukenut kestäväksi.

Komission linjanmuutoksen takana on Pellerin-Carlinin mukaan viime keväänä julkaistu tieteellinen raportti, jonka mukaan ydinvoima on turvallinen ja matalapäästöinen energiamuoto.

– On hyvin hankalaa enää sanoa, että ydinjäte muodostaisi ympäristölle merkittävän uhan, jota ei voisi ratkaista, Pellerin-Carlin sanoo.

Ydinvoiman kirjaamista kestäväksi energiamuodoksi ovat vastustaneet etenkin Saksa ja Itävalta. Saksa on päättänyt luopua ydinvoimasta ensi vuonna, ja Itävalta ei ole koskaan aloittanutkaan ydinvoiman tuotantoa. Itävallan Zwentendorfiin tosin valmistui vuonna 1978 ydinvoimala, mutta kansanäänestyksen päätöksellä sitä ei ole käynnistetty.

Heinäkuussa viisi maata lähetti Saksan johdolla komissiolle kirjeen, jossa ne pyysivät, että ydinvoima pysyy taksonomia-asetuksen ulkopuolella. Seitsemän ydinvoimamaata Ranskan johdolla pyysi päinvastoin, että ydinvoima otetaan mukaan asetukseen.

Pellerin-Carlininin mukaan komissio tekee uuden linjauksen vasta sitten, kun Saksan parlamenttivaalit on käyty. Vaalit järjestetään kahden viikon kuluttua.

 

Lue myös: Petri Sarvamaa varoittaa ”viherbyrokratian katastrofista”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)