Verkkouutiset

EU-johtajat pääsivät sopuun elpymispaketista

Paketin koko on 750 miljardia euroa. Siitä 390 miljardia euroa on avustuksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

EU-maiden johtajat ovat päässeet sopuun EU:n elvytyspaketista. Sopu syntyi noin puoli seitsemältä tiistaiaamuna.

Elpymisrahaston koko on Euronewsin mukaan 750 miljardia. Siitä vastikkeettomien tukien osuus on yhteensä 390 miljardia euroa. Lainojen osuus on 360 miljardia euroa.

Summat vastaavat Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michelin maanantaina tekemää kompromissiesitystä.

Elpymisrahasto on sidottu oikeusvaltioperiaatteeseen ja vastikkeettomien tukien yhtenä perusteena käytetään työttömyystilannetta ennen koronaa.

Elpymisrahasto sisältyy yhteensä 1,8 tuhannen miljoonan euron monivuotiseen budjettikehykseen, josta EU-maiden johtajat pääsivät niin ikään sopuun.

– Olemme neuvotelleet nyt neljä pitkää päivää, lähes 90 tuntia. Mutta se oli sen arvoista, Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kommentoi tiistaina hieman ennen aamuseitsemää alkaneessa tiedotustilaisuudessaan.

Elpymisrahastoa käsitellyt huippukokous on asiasta uutisoivan Politicon mukaan yksi historian pisimmistä. Huippukokouksen piti alun perin kestää kaksi päivää, mutta lopulta sovun hierominen kesti neljä päivää.

Kokouksen tunnelma on ollut välillä kireä. Ranskan presidentti Emmanuel Macronin kerrotaan kokouksessa tulistuneen Itävallan liittokansleri Sebastian Kurzille tämän poistuttua vastaamaan puhelimeen jäsenmaiden kokouksen aikana. Macron kuvasi Kurzia huonokäytökseksi, löi pöytää ja sanoi muiden EU-maiden johtajille Kurzin mielistelevän lehdistöä.

Erimielisyydet liittyivät nuukan nelikon leikkausehdotuksiin. Itävalta, Ruotsi, Tanska ja Alankomaat ehdottivat alunperin elpymisrahaston koon laskemista 700 miljardiin ja tukien osuuden laskun 350 miljardiin.

Alkuperäisessä esityksessä avustusten osuus oli 500 miljardia ja avustusten osuus 250 miljardia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)