Verkkouutiset

EU-hankkija lupaa, että kesäkuun lopussa kaikilla on rokote

Jos kolmas rokote saa hyväksynnän, toimitukset alkavat helmikuussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

EU saa koronavirusrokotteen kesäkuun loppuun mennessä, lupaa EU-komission rokotehankintasopimusten pääneuvottelija Sandra Gallina. Hän puhui tiistaina EU-parlamentin ympäristövaliokunnassa, joka käsittelee myös terveysasioita.

Rokoteaikataulua kysyi suomalaismeppi Silvia Modig (vas.):

– Suuri kysymys kuuluu, onko teillä arviota, milloin fyysisesti saamme riittävästi rokotteita jokaiselle eurooppalaiselle?

Gallina vastaa, että rokotteita saadaan tarpeeksi kesän puoliväliin mennessä, minkä jälkeen ne voidaan jakaa jäsenmaille.

– Vuoden toisella neljänneksellä meillä on kaikki rokotteet, se mahdollisuus on jo olemassa. Ja mitä ilmeisimmin kolmannella neljänneksellä niitä on lisää, Gallina sanoo.

EU:n lääkevalvontavirasto EMA hyväksyi joulukuun lopussa ensimmäisen koronavirusrokotteen, ja sen on valmistanut Pfizer-Biontech. Rokotukset alkoivat viime vuoden lopulla suurimmassa osassa Eurooppaa.

EMA antoi kuusi päivää sitten luvan myös Modernan rokotteelle, mutta rokotukset eivät ole Suomessa vielä alkaneet. Kolmas rokotevalmistaja Astra-Zeneca jätti eilen maanantaina EMA:lle hakemuksen rokotteensa hyväksymiseksi, ja hakemus tuli julkiseksi tänään.

Modig toivoo, että kolmas rokote voidaan hyväksyä nopeasti.

– Paine jäsenmaissa on niin kova, että saatamme joutua tilanteeseen, jossa turvaudutaan hätähyväksyntään (emergency approval) ennen kuin EMA antaa hyväksyntänsä, hän sanoo.

Gallina toistaa aiemmin esitetyn tiedon, jonka mukaan EMA saattaa hyväksyä rokotteen 29. päivänä tammikuuta.

– Tässä prosessissa on tärkeää pitää mielessä, että olemme tarkkoja turvallisuudesta. EMA:n täytyy toimia riippumattomasti.

Jos EMA hyväksyy Astra-Zenecan rokotteen, ensimmäinen voidaan Gallinan mukaan antaa helmikuun puolivälissä. Sen jälkeen yhtiö toimittaa rokote-erän kahdesti kuukaudessa.

Astra-Zenecan etuna on helpompi logistiikka, Gallina huomauttaa. Sitä ei tarvitse säilöä kylmässä, kuten Pfizerin rokote.

– Se on helppo toimittaa perille, ja niin olisi myös Johnson&Johnsonin rokote, Gallina sanoo viitaten neljänteen valmistajaan.

EU-komissio on hoitanut rokotusneuvottelut valmistajien kanssa. Gallinan mukaan yksittäiset jäsenmaat eivät olisi pystyneet tekemään yhtä hyviä sopimuksia kuin komissio.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)