Verkkouutiset

Etla: Alueelliset erot Suomessa pienentyneet

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan maakuntien väliset taloudelliset erot ovat Suomessa viime vuosina kaventuneet.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuoreen selvityksen mukaan maakuntien väliset taloudelliset erot ovat Suomessa viime vuosina kaventuneet. Tämä koskee niin tuottavuutta ja työllisyysastetta kuin asukasta kohden laskettua tuotantoakin. Palkoissa erot ovat sen sijaan kasvaneet. Suomen alue-erojen kehitys poikkeaa vertailukohtina käytetyistä Saksasta ja Italiasta. Näissä erot ovat joko pysyneet ennallaan tai pienentyneet vähemmän.

Tuoreen ETLA Muistion mukaan talouden dynamiikassa on yhä maakuntien välillä eroja, joskin ne ovat vuosien varrella kaventuneet selvästi. Tutkija Paolo Fornaro on tarkastellut Suomen maakuntien välisiä eroja talouden kehityksessä vuosina 2000-2015.

– Tuloksista saatu kuva on hyvin mielenkiintoinen. Maakuntien taloudellisen tilan koheneminen ja läheneminen toisiaan ylipäänsä on positiivista, mutta palkkojen divergenssi, hajautuminen, voi osoittautua pitkällä aikavälillä ongelmalliseksi, Fornaro arvioi tiedotteessa.

Vertailussa Uusimaa ja Kainuu ovat yhä maakuntien ääripäät. Vuonna 2015 asukasta kohti laskettu bruttokansantuote oli Uudellamaalla 30 prosenttia korkeampi kuin viidentoista läntisen EU-maan vertailuryhmällä. Kainuussa vastaava luku oli puolestaan 30 prosenttia vertailuryhmää alempi.

EU15-maat ovat Itävalta, Belgia, Tanska, Suomi, Ranska, Saksa, Kreikka, Irlanti, Italia, Luxembourg, Hollanti, Portugali, Espanja, Ruotsi ja Britannia.

Bruttokansantuotteen ja työllisyysasteen välillä on maakunnissa selvä vastaavuus, ja maakuntien alueelliset erot ovat kaventuneet. Tutkija selittää tätä muun muassa muuttoliikkeellä. Kasvukeskukset vetävät puoleensa väkeä muualta Suomesta, jolloin myös alueen ikärakenne nuorenee. Väestöä menettävissä maakunnissa väestö painottuu enemmän ikääntyneisiin, joiden työllisyysaste on alhainen.

Fornaron mukaan yhteys alueellisen tuottavuuden ja palkkojen välillä on vahvempi kuin tuottavuuden ja työllisyyden välinen yhteys. Vertailun korkeimmat palkat löytyvät Uudeltamaalta, ja alhaisimmat Kainuusta, niin vuonna 2000 kuin vuonna 2015.

Mielenkiintoista tutkijan mielestä on kuitenkin se, että Kainuun työllisyys on vertailussa käytettyjen mittareiden valossa korkeammalla kuin alueen tuottavuustaso antaisi odottaa.

Tutkimus on osa Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa Kansalaisuuden kuilut ja kuplat -tutkimushanketta.

Lue myös:

Etla: Regional economic disparities in Finland

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)