X
SULJE MAINOS
Pohjois-Korean lippuja Pjongjangissa. wikimedia commons/CC BY-SA 2.0/Stephan

Eteläkorealaista musiikkia kuunnelleita pidätettiin Pohjois-Koreassa

Nuorisojoukko jäi kiinni naapurimaan musiikin kuuntelusta ja tanssimisesta.

Nuorten päivän juhlallisuuksiin valmistautunut nuorisojoukko on pidätetty Pohjois-Korean Tanchonin provinssissa. Pidätyksen syy on eteläkorealainen musiikki, jonka tahtiin nuoret tanssivat.

Asiasta uutisoi Daily NK-uutissivusto.

Daily NK:n lähde kertoo, että nuorisojoukko pidätettiin valtion turvallisuusviraston toimesta seuraavana aamuna, kun heidän naapurinsa oli kuullut musiikin ja ilmoittanut siitä virastolle.

Virasto oli raporttien valvonut nuorison kokoontumispaikkana tunnettua taloa jo pitkään. Nuorisojoukko vietiin pidätyksen jälkeen tutkittavaksi viraston tiloihin.

Eteläkorealaiset laulut ovat olleet pitkään suosittuja Pohjois-Koreassa. Niiden kuuntelu on ollut laitonta ”epäsosialistista toimintaa” viime vuodesta lähtien.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt