Etelä-Ruotsissa on keskimäärin 1,5 räjähdystä viikossa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Etelä-Ruotsissa 71 räjähdystä tänä vuonna

Poliisin asiantuntijan mukaan määrälle ei löydy vastinetta teollistuneesta maasta.

Räjähdysten määrä on kaksinkertaistunut Etelä-Ruotsissa edellisvuoteen verrattuna, Ruotsin yleisradio SVT kertoo.

Vuonna 2019 räjähdyksiä on ollut tammi-lokakuussa yhteensä 71 kappaletta. Vuotta aiemmin määrä oli samalla aikavälillä 34 kappaletta.

Viikkotasolla tämä tarkoittaa noin 1,5 räjähdystä viikossa. Viime vuonna saman aikavälin keskiarvo oli noin 0,7.

Ruotsin poliisin kansallisen pommiryhmän asiantuntija Ylva Ehrlin pitää lukuja poikkeuksellisina.

– Ruotsissa on kymmenen miljoonaa ihmistä, mutta räjähdysten määrälle ei ole mistään muusta teollistuneesta maasta vastinetta. Sellaista ei vain löydy, Ehrlin sanoo.

Viimeisimmät räjähdykset tapahtuivat Etelä-Ruotsissa torstaina, kun Ruotsin poliisi sai ilmoituksen kahdesta voimakkaasta räjähdyksestä Helsingborgissa. Molemmat iskut tapahtuivat asuintalojen lähellä.

Iskuissa ei tullut henkilövahinkoja, mutta rakennuksien kerrotaan vaurioituneen pahasti.

Räjähdyksistä epäillyt ovat Ruotsissa itsekin loukkaantuneet iskuissa. Ruotsin yleisradio uutisoi viime vuonna tapauksessa, jossa 18-vuotias mies loukkaantui vakavasti Malmössa yritettyään iskua portaikossa.

Vaarallista on se, että räjähteen käyttäjillä ei todennäköisesti ole lainkaan tietoa siitä, kuinka vaarallisia ja herkkiä aineita räjähteet ovat, Ehrlin kertoo.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt