Verkkouutiset

Etelä-Korean ulkoministeri: Kim Jong-unin hallinto pelaa aikaa

Etelä-Korea haluaa jatkaa korkean tason keskusteluita Pohjois-Korean kanssa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Etelä-Korean ulkoministeri Kang Kyung-whan mukaan on päivänselvää, että Pohjois-Korean hallinto toimii laskelmoidusti Koreoiden neuvotteluissa.

Etelä-Korea aikoo kuitenkin jatkaa korkean tason keskusteluita, kertoo BBC.

Ulkoministeri Kangin mukaan Etelä-Korea ymmärtää tilanteen ja on huomioinut kansainväliset varoitukset siitä, että Kim Jong-unin hallinto saattaa pelata aikaa jatkaakseen ydin- ja ohjusohjelmiensa kehittämistä. Verkkouutiset kertoi asiasta tässä.

– Me ymmärrämme Pohjois-Koreaa paremmin kuin kukaan muu. Olemme olleet tekemisissä Pohjois-Korean kanssa vuosikymmenten ajan käyden keskusteluja aina silloin tällöin, Kang sanoo.

– Meillä ei ole ollut merkittäviä tapaamisia vähään aikaan, mutta tämä on mahdollisuus.

Pohjois- ja Etelä-Korea pääsivät yhteisymmärrykseen keskiviikkona tulevien Pyeongchangin olympialaisten suhteen. Koreoiden olympiajoukkueet marssivat avajaisseremoniassa Korean niemimaan yhteisen lipun alla.

Viime viikolla pidetyt muodolliset keskustelut Koreoiden välillä olivat ensimmäiset yli kahteen vuoteen. Koreat ovat jatkaneet neuvotteluja Panmunjomin rajakylässä Pohjois-Korean osallistumisesta olympialaisiin tällä viikolla.

Yhdysvallat liittolaisineen aikoo jatkaa Pohjois-Korean painostamista. Pohjois-Korealle on asetettu pakotteita sen ydinaseohjelman vuoksi.

Ulkoministeri Kangin mukaan on olemassa kaikenlaisia teorioita sille, miksi pohjoiskorealaiset ovat saapuneet neuvotteluihin.

– On päivänselvää, että Pohjois-Korean päättäjät ovat laskelmoivia toimissaan. Muta meidän pitää käyttää tilaisuus hyväksemme.

Kang korostaa Etelä-Korean olevan samaa mieltä liittolaistensa kanssa pitkän aikavälin tavoitteesta eli ydinaseiden poistamisesta Korean niemimaalta.

Pohjois-Korea lähettää urheilijoidensa lisäksi kisoihin 550 henkilön delegaation, joka koostuu 230 cheerleaderista, 140 artistista ja 30 taekwondo-esiintyjästä.

Koreat muodostavat myös yhteisen naisten jääkiekkojoukkueen. Tämä on aiheuttanut Etelä-Koreassa paljon kritiikkiä. Kummenet tuhannet eteläkorealaiset ovat allekirjoittaneet nettivetoomuksen pyytäen Etelä-Korean presidentti Moon Jae-inia hylkäämään idean.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)