Toissa vuonna pohjoismaisen kirjallisuuden nyt jo eläkkeellä oleva professori Merete Mazzarella täytti 75 vuotta, mitä hän ei pandemian vuoksi päässyt ystäviensä kanssa viettämään. Elämänsä aikana ihminen kutistuu, niinpä mielenkiintoista oli lukea hänen mittaustuloksensa: 170 senttimetristä 164 senttimetriin. Oikeastaan lohdullista – ei meistä kovin pikkuisia ehdi litistyä.
Välillä hän manailee omaa ikääntymistään, mutta huomaa lohdutuksekseen tuntevansa itsensä enimmäkseen varsin uteliaaksi ja elämänhaluiseksi. Kun hän lukee nuorempiensa nopeata kommentointia vaikkapa Hbl:sta, eteen tulee termi ”toimittajan tehdasasetus”. Se on reaktio, jonka lehden tuolloinen päätoimittaja Susanna Landor koki, kun kertausharjoituksissa ei saanut kokeilla sitä, minkä Sanna Marinin hallitus – turvautumista valmiuslakiin: ”syytän toimittajan tehdasasetusta, joka saa hänet tahdin kiihtyessä innostumaan vanhan sirkushevosen lailla”.
Tuon ”tehdasasetuksen” tulisi Mazzarellan mielestä olla toisenlainen: kovan tahdin pitämisen ja vaatimisen sijasta halu tarkastella poliittista valtaa, poliittisia päätöksiä? ”Hillitä vauhtisokeutta niissä, jotka saavat päättää ja siksi uskovat tietävänsä ja osaavansa”?
Mazzarella on elämän nautiskelija, kirjailijafilosofi, jonka ajatuksia luetaan, elitistikin kaikessa maiskuttelussaan. Viimeksi mainittu sen perusteella, että hän viettää rikasta sosiaalista elämää ja on myöhäisinä vuosinaan rakastunut vähän samanlaiseen filosofisilla pohdiskeluilla nautiskelevaan professoriin evp.
Pariskunta asustaa Töölössä mutta viettää pandemia-aikaa pitkälti myös Tammisaaressa, kodikkaassa pihayhteisössä. Jos pandemiaa ei olisi, he matkustelisivat tiiviisti kollegoittensa tai ulkomailla asustavien sukulaisten ja tuttujen luona. Tammisaaressa pariskunta kävelee käsikynkkää Ramsholmenin ja Högholmenin ympäri käyden uimassa, ihailemassa rantoja ja metsiä.
Sanailua yli kielirajojen
Mazzarella on varsin pitkälle rinnakkaisilmiö historian emeritusprofessori Matti Klingelle. Molemmat ovat laaja-alaisesti lukeneita ja halukaita ilmaisemaan julkisesti mietteitään. Kumpainenkin on kymmenten julkaistujen kirjojen tekijä, kumpainenkin heistä kirjoittaa päiväkirjoja – kuten Mazzarella tekee viime syksynä ilmestyneessä teoksessaan. Ja niitä kustantajat jaksavat julkaista vuosi vuoden jälkeen. Kumpainenkaan heistä ei emmi kertoa mielipiteitään, ja jos tarvetta on, saattavat paukauttaa varsin suorasanaisia käsityksiään kaikesta taivaan ja maan välillä, niiden ylä- ja alapuolelta.
Kun verbalistista on kyse, Mazzarella kommentoi halukkaasti ihmetellessään maailman menoa. Tammisaaren poluilla kulkiessaan vuodenvaihteet herättävät innon kuvailla ja tehdä johtopäätöksiä. Se, että kansantietämyksen mukaan ”Jaakko heittää kylmän kiven veteen” (25.7.) tietää kesälämmön olevan ohi, ei välttämättä pidä paikkaansa. Tuohon Mazzarellalla on lohdutuskin:
”Heinäkuun loppupuolella voi äkisti puhaltaa kolea tuuli viiltävänä muistutuksena, jonka unohtaa jälleen raukean lämpiminä elokuun päivinä. Silloin ei halua myöntää valon muuttuneen, vaan puhuu pimeiden ja leppeiden iltojen tunnelmallisuudesta ja siitä, miten ihanaa on polttaa kynttilöitä.”
Mazzarellan ja hra L.:n kuuleman käen kukunta siihen liittyvinä lausahduksina on uutta, ehkä Ruotsista tavalla tai toisella opittua. Käki kuuluu aivan selvästi kukkuvan kuolemaa etelästä, södergök är dödergök, mutta puolen tunnin kuluttua se on siirtynyt lohdullisesti itään, östergök är tröstergök. Tuo olisi ansainnut kunnon lähdetiedot. Luettua vai ihan itse keksittyä?
Ja lisää lintuhavaintoja: heidän ystävänsä mukaan sirittäjän laulun tunnistaa, jos tavoittaa äänen, joka kuulostaa siltä, kuin hopearaha putoaisi marmorilattialle.
Keille kunnian tulisi kuulua?
Olipa kyse suuresta tai pienemmästä ajattelijasta, hänen kannanottojensa suhteen on helppo rakennella myös omia mielipiteitä. Ajatustenvaihtoa syntyy kuin itsestään, jos kyse on vaikka suurvaltojen hallitsijoista, suhtautumisesta taistelumetodeihin virusta vastaan tai käsityksistä yleisiä elämänohjeita kohtaan.
Ruotsin valtionepidemiologin Anders Tegnellin julmiin ja tiukkojen virusvastaisten toimien estelyyn Mazzarella suhtautuu ihmeteltävän ymmärtäväisesti. Tärkeämmäksi kuin riskiryhmien pitäminen hengissä nousevat muutamat yhteiset tapaamiset omaisten kesken. Sillä tavoin Ruotsissa epidemian alkuvaiheessa kuoli ihmisiä samaa vauhtia kuin suomalaisia sodissa. Eläkerahastot ovat suurkiitoksen velkaa väestön harvennuksesta sen vanhemmasta päästä.
Rajoituksilla ja kielloilla meillä pelastettiin ehkä tuhansia ennen kuin saatiin suojaavia rokotteita. Tuntuu kuin Mazzarellalle olisi ollut tärkeämpää tavata vanhus kerran tai pari ja tartuttaa tähän tauti kuin pitää hänet vielä vuosia hengissä – ja tavata tämä jonkin ajan kuluttua hengissä!
Entä sitten nykyinen hallituksemme taistelemassa vitsausta vastaan? Keskeistä näyttää olevan hallituspuolueiden puheenjohtajaministereiden sukupuoli, ei niinkään se ristiriitaisuus, mikä selityksissä ja päätöksissä mieliämme on sekoittanut. Jumppasalilla liikunta mielletään vaarallisemmaksi kuin kello 17 edeltävä viinan juonti kapakassa. Ja kun näin on, filosofeilla riittää askarreltavaa siinä missä tavallisilla tallaajillakin.
Merete Mazzarella: Syksystä syksyyn. Tammi 2021.
