Verkkouutiset

Delta-muunnos levisi Suomeen Venäjältä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Esko Valtaoja: Suomi teki tuhat omaa maalia Pietarin EM-kisoissa

Professorin mielestä huippu-urheilun tilanne on surkea.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja suomii Turun Sanomien kolumnissaan suurten urheilukilpailujen järjestämistä.

Hän katsoo, että jalkapallon EM-kisoja ei välttämättä olisi kannattanut tässä koronatilanteessa järjestää.

– Jalkapallon EM-kisat eivät menneet Suomen kannalta kovinkaan hyvin: yksi maali, arviolta ainakin tuhat omaa maalia koronatartuntojen muodossa, Esko Valtaoja kirjoittaa.

– P—- reissu mutta tulipahan tehtyä, kuten entinen mies sanoi. Olisikohan kannattanut jättää tekemättä, kun pakkoa ei ollut?

Professori katsoo, että myös parhaillaan käynnissä olevista olympialaisista tulee Japanille huono maine ja kansalaisille suuri lasku maksettavaksi.

Hän kuvaa olympialaisia ”painajaismaisiksi kisoiksi, jotka loppujen lopuksi järjestetään vain, jottei olympiakomitean tarvitsisi maksaa takaisin tv-oikeuksista saamiaan miljardeja”. Hän katsoo, että aina vain kalliimpien kisojen järjestäjiksi löytyy kohta enää diktatuureja, joiden ei tarvitse perustella kansalleen järjetöntä rahan haaskausta.

– Jopa Pohjois-Korea on ilmaissut kiinnostuksensa kisaisännäksi, Valtaoja sanoo.

– Urheiluhullussa Suomessakin alkaa nousta järjen ääniä. Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itani rohkeni kuukausi sitten ehdotella jopa koko kisojen lopettamista. ”Nykymuotoiset olympialaiset ruumiillistavat kansainvälisen urheiluliikkeen ahneutta, näköalattomuutta ja yhteiskunnallista välinpitämättömyyttä”, kirjoitti Sami rohkeasti mutta totuudenmukaisesti.

– Me, ja myös urheilijat, ansaitsemme parempaa kuin mitä nyt saamme.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)