Avaruustähtitieteen professori emeritus Esko Valtaoja on kirjoittanut suomalaisen esipuheen WSOY:n uuteen teokseen Stephen Hawking: Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin. Valtaoja kuvailee, miten kosmologi-fyysikko Stephen Hawking (1942-2018) ryhtyi ponnistelemaan ymmärtääkseen, mistä gravitaatiosingulariteetit eli mustat aukot ovat ja miten ne käyttäytyvät.
– Hänen uusista tuloksistaan kenties tärkein oli, että mustat aukot eivät olleetkaan täysin mustia, vaan ne säteilivät Hawkingin säteilyä. Vähänkö väliä? Säteily on niin heikkoa, että mikään ihmisen laite ei pysty sitä havaitsemaan, ja kun lähimmätkin mustat aukot ovat kauempana kuin taivaalla loistavat tähdet, on helppo ajatella että siinä on nyt taas yksi tutkijoiden turhakelöytö, vailla mitään todellista merkitystä, Esko Valtaoja kirjoittaa.
– Mutta eipä ole. Stephen Hawkingin oivallus voi vielä muokata ihmiskunnan tulevaisuutta enemmän kuin mikään muu oman aikamme tapahtuma.
Jos tämä Esko Valtaojan mukaan ”kuulostaa tolkuttomalta liioittelulta, niin täytyy muistaa, että Hawking ei varsinaiselta ammatiltaan ollut teoreettinen fyysikko vaan parisuhdeterapeutti”.
– Hän yritti koko elämänsä ajan saada suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan puhumaan toisilleen.
– Aviokriisiä on kestänyt kohta jo sata vuotta. Meillä on vain kaksi pohjimmaista teoriaa maailmasta, suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikka, ja ne näyttävät olevan leppymättömästi, sovittamattomasti riidoissa keskenään. Suhteellisuusteoria kuvaa kaikkea suurta, koko maailmankaikkeudesta aina maapallon kiertoon Auringon ympäri ja omenoiden putoamiseen puusta. Kvanttifysiikan valtakunta taas on atomien ja hiukkasten maailma; se on kaiken elektroniikkamme, tietokoneittemme ja modernin teknologiamme takana.
Valtaojan mukaan suhteellisuusteoria pitää tarkasti paikkansa.
– Joka kerta kun käytät älykännykkäsi gps-paikannusta, todistat että Einstein oli oikeassa. Ja joka kerta kun käytät älykännykkääsi, todistat että myös kvanttifysiikka pitää tarkasti paikkansa.
– Mutta molemmat eivät voi olla yhtä aikaa oikeassa.
Hänen mukaansa tässä on tieteen suuri, selvittämätön kriisi: meillä on kaksi teoriaa, molemmat tismalleen tarkkoja ja toimivia – ja tismalleen päinvastaisia vastauksia kysymyksiimme antavia.
Professori kuvailee:
” »Aika on…» yrittää suhteellisuusteoria sanoa terapiaistunnossa.
»Ei aikaa ole olemassa!», äyskäisee kvanttifysiikka.
»Painovoiman välittäjähiukkaset…» »Hah! Avaruuden kaarevuuttahan se on!» »Tyhjiö – » Jaa että MIKÄ tyhjiö?» Sopua ei löydy, mutta erokaan ei ole mahdollista, koska riitaisella pariskunnalla on yhteinen lapsi: todellisuus. ”
– Einstein etsi elämänsä viimeiset neljäkymmentä vuotta turhaan uutta Kaiken Teoriaa, joka sovittaisi toisiinsa suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan, ja luvuton määrä tyrkkyeinsteineja on epäonnistunut yhtä näyttävästi hänen jälkeensä. Meillä on edelleenkin kaksi täysin erilaista ja keskenään ristiriitaisia vastauksia antavaa teoriaa todellisuudesta, Valtaoja toteaa.
– Kuten sanottua, arkielämä sujuu siltikin, koska hyvin suuri ja hyvin pieni eivät yleensä kohtaa. Mutta ilman kahden maailmankuvauksemme harmonista yhteen liittämistä emme myöskään voi edetä kohti uutta fysiikkaa, uusia teorioita ja niiden sovelluksia, kohti uuden millenniumin teknologiaa ja sen luomaa maailmaa.
LUE MYÖS:
”Kohti Kaiken Teoriaa, ja sen loputtomia sovelluksia”
