Verkkouutiset

Esko Valtaoja: Ei tarvita synnytystalkoita vaan synnytyslakko

Tähtitieteilijän mielestä syntyvyyden nopea lasku Suomessa on todella hyvä uutinen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Avaruustähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja kirjoittaa Turun Sanomissa, että harmaata marraskuuta piristämään saatiin todella hyviä uutisia, kun syntyvyys Suomessa on laskenut oletettua nopeammin kuin oletettiin. Hänen mukaansa asukasluvun kääntyminen loivaan laskuun jo 2030-luvulla on mainio tulevaisuusennuste.

– Mutta eihän juuri kukaan sitä näin selväjärkisesti ajatellut. Sen sijaan päättäjät huusivat yhteen ääneen maailmanloppua ja ehdottivat vaihtelevan järjettömiä toimenpiteitä syntyvyyden nostamiseksi. Muuten kuolemme sukupuuttoon, kestävyysvaje tekee meistä selvän, kukaan ei enää hoida vanhuksia, eläkemaksut nousevat mahdottomiksi, maaseutu autioituu ja niin edelleen, Esko Valtaoja toteaa.

– Vielä seitsemänkymmentäluvulla suosituin maailmanloppu – heti ydinsodan jälkeen – oli liikakansoitus. Kohta ruoka loppuisi, ja viimeisistä viljavarastoista taisteltaisiin ydinasein. Asiantuntijat kyllä tiesivät, että väestönkasvu oli taittumassa, mutta kukapa asiantuntijoita kuuntelisi?

Valtaoja toteaa YK:n ennusteiden mukaan väkiluvun tasaantuvan kaikialla tämän vuosisadan aikana. Hän sanoo omien pelkojensa kadonneen lopullisesti luettuaan 1978 kirjan Atlas of World Population History, jonka matalan ennusteen mukaan ihmisiä ei tule koskaan olemaan yhdeksää miljardia enemmän.

– Mikä oikeus Suomella olisi kasvattaa holtittomasti väestöään, jos maailman väkiluku tasaantuu ja jopa kääntyy laskuun tällä vuosisadalla? Turha tulla sanomaan, että teoillamme ei ole mitään merkitystä, koska Suomi on niin pieni. Samaa argumenttia tarjotaan myös ilmaston lämpiämisen ja hiilidioksidipäästöjen kohdalla. Mutta jos kaikki ajattelevat samalla tavalla, maailmanloppu tulee varmasti. Jokaisen on tehtävä oma osuutensa, Valtaoja kirjoittaa.

Hänen mukaansa ongelmat täytyy ratkaista aivan muulla tavalla kuin synnytystalkoilla: automatisaatiolla ja robotisaatiolla.

– Ei lisää ihmisiä, vaan vähemmän työntekijöiden tarvetta kehittyvän teknologian ansiosta. Ylivoimaisesti vaikuttavin ekoteko ei ole aamupuuron syöminen kylmänä tai edes Thaimaan lomasta luopuminen. Se on jättää tekemättä vielä se yksi lapsi, vaikka poliitikot siihen kuinka patistaisivat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)