Entinen pääministeri Esko Aho. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Esko Aho IS:lle: ”Pidetäänkö Linna lämpimänä? Se oli tilanne 1992”

Entisen pääministerin mukaan 90-luvun alku oli traumaattinen kokemus, ja lama-ajasta levitetään vääriä tulkintoja.

Lama-ajan pääministeri Esko Aho (kesk.) kertoi Ilta-Sanomille saaneensa paljon palautetta vihreiden puheenjohtajan, sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) 1990-leikkauksia koskeneesta tviitistä.

– Ei pitäisi hutkia ennen kuin tutkii, Esko Aho sanoi IS:lle.

Maria Ohisalo kertoi aloittaneensa koulunkäyntinsä syksyllä 1992, kun Suomen talous oli syvässä kriisissä. Elvyttävän politiikan sijaan Suomessa valittiin Ohisalon mukaan tiukka leikkausten linja.

Silloin pääministereinä toimineen Esko Ahon mukaan tuolloin ei elvytetty enempää, koska Suomen tilanne oli niin heikko, ettei velkaa edes saanut ja lisäksi korkotaso hipoi pilviä. Kaikki meni, mitä saatiin eli elvytettiin se, mitä pystyttiin.

Aho oli Kansallisarkistossa käymässä läpi vuoteen 1992 liittyviä asiakirjoja, kun IS tavoitti hänet. Hän kertoi lukeneensa juuri yhteenvetoa valtiovarainministeriön valtiosihteerin Raimo Sailaksen ja presidentti Mauno Koiviston keskusteluista.

– Herrat pohtivat, että mitä tehdään, jos velansaanti loppuu kokonaan. Mitä valtio voi ylipäätään maksaa ja mitä ei. Pidetäänkö Presidentinlinna lämpimänä? Maksetaanko lapsilisät? Sellainen oli tilanne 1992, Aho kertoi.

Nykyinen Sanna Marinin (sd.) hallitus on ottanut vuodessa velkaa noin 20 miljardia ja toteuttanut elvytystä sen varassa.

Aho suosittelee Ohisaloa perehtymään tarkemmin 1990-luvun tilanteeseen. Aho pelkää, etteivät nykysukupolvet tiedä, millaisessa talousahdingossa Suomi silloin eli.

– 90-luvun alku oli traumaattinen kokemus. Siltä ajalta levitetään paljon myös vääriä tulkintoja. Sen ajan olosuhteet olisi hyvä tietää ja katsoa tilannetta niitä vasten, Aho sanoi IS:lle.

LUE MYÖS:

Maria Ohisalolle viiltävää palautetta: Kannattaa lukea lähihistoriaa

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt