Verkkouutiset

Eriarvoisuus on muutakin kuin tuloeroja

BLOGI

Kirjoittajan mielestä tuloerokeskustelu menee syyttelyksi.
Touko Aalto
Touko Aalto
Kirjoittaja on Apteekkariliiton yhteiskuntasuhdejohtaja, entinen kansanedustaja ja entinen vihreiden puheenjohtaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kun kuulin radiosta Kalevi Sorsa -säätiön julkaisemasta Eriarvoisuuden tila 2020 -raportista, turhauduin ajatellessani keskustelua, jota tulo- ja varallisuusveroista tultaisiin lähiviikkoina käymään. Keskustelu tuloeroista junnaa valitettavan usein samalla kaavalla.

Usein keskustelu kärjistyy syyttelyksi ja tahalliseksi väärinymmärtämiseksi, kun leimakirveet tekevät selvää jälkeä vastapuolesta. Kuunnellessa tulee sellainen olo, että tarkoitus ei ole keskustella, vaan julistaa omaa viestiä.

Julistuksellisuus on karhunpalvelus tärkeälle aiheelle, joka on kaikkea muuta kuin yksioikoinen. Kalevi Sorsa -säätiön raportti hahmottaa kaikkein tärkeintä asiaa eli eriarvoisuuden monia ulottuvuuksia sekä tulevaisuuden kehityssuuntia. Raportin sisältö palauttaa maan pinnalle ne keskustelijat, jotka typistävät eriarvoisuuskeskustelun Gini-kertoimilla mitattavaan tuloerokehitykseen.

Sosiaalisessa mediassa ehti jo toistua väittämiä, etteivät tuloerot olisi kasvaneet – ja vaikka olisivatkin, kuten viimeaikaisten luvut kertovat, on se hyvä merkki talouden mekanismien toimivuudesta: ahkerat suomalaiset, jotka omalla työllään ovat kasvattaneet kaikkien suomalaisten varallisuutta, ovat palkkansa ansainneet. Argumentti ahkeruuden palkitsemisesta sisältää toki pointin, mutta kielii myös vakavasta todellisuuden hahmotushäiriöstä. Vai voiko joku esimerkiksi väittää, että koronaa vastaan taistelevat terveydenhuollon ammattilaiset eivät olisi ahkeria? Kun argumentteja esitetään vain omien näkemysten tueksi, on vaarana, että kokonaiskuva tilanteesta jää hämäräksi.

Keskustelussa ansiotuloista ja niiden kehityksestä unohdetaan liian usein ansio- ja pääomatulojen eriytyminen ja tulonmuunto-ongelmat. Kaikkein varakkaimmat ihmiset eivät välttämättä ole kaikkein varakkaimpia ansiotulovertailussa, jos varallisuus on kiinni sijoituksissa, omistuksissa tai vaikkapa kiinteässä pääomassa.

On tietenkin helppo vaatia ansio- ja pääomatulojen yhtäläistä verokohtelua. Kuitenkin globaalissa taloudessa omaisuuden siirtely matalamman verotuksen piiriin on tehty niin helpoksi, että verotusta kiristämällä saatetaan menettää verotuloja kotimaassa. Ei ole täysin tuulesta temmattu väite, että joissain tapauksissa verotusta keventämällä voidaan saada enemmän verotuottoa – ja toisinpäin. Jos olisi olemassa laskuri, jolla verotuksen rakenteet voitaisiin optimoida parhaan fiskaalisen tuoton saamiseksi, se olisi jo käytössä. Käytössämme on kuitenkin vain aikaisemmat kokemukset, kansainvälinen vertailutieto ja oletukset.

Vähälle jäänyt aihe on myös käytettävissä olevien tulojen ja varallisuuden vaikutus yhteiskunnalliseen osallisuuteen. Tilastot nuorten aikuisten maksuhäiriömerkinnöistä  saavat pohtimaan ulosottoveloissa painivia ihmisiä ja heidän mahdollisuuksiaan rakentaa tulevaisuutta. Pelkään toivottomuuden lisääntymistä ja että ihmisten todellisuudet alkavat yhä enemmän eriytymään toisistaan. Samalla kun yksi pohtii ensiasunnon ostamista ja pystyy hyödyntämään velkavivutetun pääoman mahdollisuuden, toisella ei ole muuta mahdollisuutta kuin maksaa ylisuurta vuokraa ja miettiä, miten saa arjen välttämättömän kulut hoidettua.

Yhtä näköalatonta kuin syyttää yhteiskuntaa kaikista ongelmista on hokea, miten jokainen on oman onnensa seppä ja vastuussa omista valinnoistaan. Olemassa olevat ongelmat eivät katoa toteamalla, että tämä ei kosketa minua. Yhteiskunnassa ihmisten välinen vuorovaikutus, turvallisuus ja arjen sujuvuus eivät ole vain omia valintoja ja oman arjen vaikutuspiirissä tapahtuvia asioita.

Samaan aikaan on huomioitava, miten perhetausta ja kasvuympäristö liittyy kasvavissa määrin yhteiskunnalliseen osallisuuteen. Kun suuret ikäluokat siirtävät omaisuuttaan jälkipolville tulevaisuudessa, periytyy koulutuksen ja ammattiaseman lisäksi myös yhä suurempi osa jo olemassa olevaa varallisuutta. Tämän voi nähdä siirtävän sitä kuuluisaa ”samaa viivaa” ihmisten välillä kauemmaksi toisistaan.

Usein tulo- ja varallisuuserokeskustelussa unohdetaan myös ajallinen konteksti, kun viitataan pohjoismaisen hyvinvointivaltion eetokseen, jossa korostetaan tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentamista. Yhtä tärkeää kuin muistaa mistä olemme tulleet, on tunnistaa aika ja maailma, jossa elämme. Kytkeytyminen globaaliin markkinatalouteen on tarkoittanut, että Suomesta on tullut kilpailuvaltio, joka toimii osana kansainvälistä taloutta ja sen mekanismeja.

Pohjoismainen hyvinvointivaltio on toistaiseksi pysynyt tehtävässään. Se näkyy monissa vertailuissa muun muassa tulonsiirtojen määrässä sekä julkisen terveydenhuollon ja koulutusjärjestelmän kaltaisissa yhteiskunnan tukipilareissa. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion kannalta keskeistä on vaikuttaa kansainvälisen talouden mekanismeihin ja sääntöihin, etenkin EU:n kautta, jotta vältetään kansallisia veropohjia rapauttava kilpajuoksu pohjalle.

Henkilökohtaisesti näen isona tulevaisuuden uhkana sisäisen turvallisuuden järkkymisen, joka liittyy eriarvoisuuden kasvuun ja ongelmien kasautumisen samoille ihmisryhmille. Valtioneuvoston selonteko sisäisestä turvallisuudesta vuodelta 2016 tarjoaa tähän huoleen paljon aihetta. Tulo- ja varallisuuserojen kasvu kytkeytyy yhteiskunnan vakauteen. Karrikoiden sanottuna: jos yhä useammalta ihmiseltä häviää pohja ansiotyöhön perustuvan elämän rakentamiselta ja kaikkein vaurain osa väestöstä siirtää varojaan verotuksen ulottumattomiin, keskiluokan verorasitus kasvaa entisestään. Asiaa ei helpota toitotus korkeasta kokonaisveroasteesta, jos ei huomioida eroja vertailumaiden järjestelmien välillä, kuten lasketaanko työeläkejärjestelmä osaksi julkista sektoria vai ei. 

Yksioikoinen keskustelu tuloeroista on omiaan kiristämään yhteiskunnallista ilmapiiriä ja luomaan jännitteitä eri ihmisryhmien välille. Maan sisäinen muuttoliike ja alueiden välinen eriarvoistumiskehitys vahvistaa trendiä. On hälyttävää, jos satojen tuhansien suomalaisten asuntojen arvot ja elämäntyöt nollataan, eikä tilalle ole tarjota kuin sopeutumista maailman menoon.

Poliittinen populismi ottaa tästä kaikesta täyden ilon irti tarjoamatta tilalle mitään konkreettisia ratkaisuehdotuksia.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Tarvitaan verotusjärjestelmän kansallista uudistamista, joka hyödyntää verotuksen ohjausvaikutusta. Yksinkertaisesti: verotetaan enemmän niitä asioita, joita halutaan vähemmän ja verotetaan vähemmän niitä asioita, joita haluamme enemmän. Verotuksen painopistettä tulee siirtää työstä ja yrittämisestä enemmän kohti haittoja ja kuluttamista. Samaan aikaan tarvitaan vahvaa EU- ja OECD-tason vaikuttamista etenkin yhteisöverokilpailun ja veronkierron kitkemiseksi. Koska kulutuksen verottaminen on luonteeltaan regressiivistä eli se kohdistuu suhteellisesti enemmän pienituloisiin, tarvitaan monia toimenpiteitä, joilla taloudellisen eriarvoisuuden rakenteita voidaan tasata. Tällaisia hyvin kannatettavia toimenpiteitä löytyy puolestaan Juho Saaren työryhmän loppuraportista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat

Suosittelemme

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)