Verkkouutiset

Miksi tartunnan saaneen testitulos voi olla negatiivinen?

Virustartunnan voi amerikkalaistutkijan mukaan havaita vasta, kun virusta on kehossa riittävästi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Negatiivinen tulos koronavirustestistä ei sulje pois tartunnan mahdollisuutta. Yhdysvaltalainen akuuttilääkäri Leana Wenin mukaan koronaviruksen itämisajan tiedetään voivan olla jopa 14 vuorokautta.

− Ja ennen sitä voi saada negatiivisen testituloksen ja olla täysin oireeton, hän sanoo CNN:lle.

− Mutta henkilöllä saattaa silti olla virus, ja hän voi levittää sitä muihin, Wen jatkaa.

Negatiivinen koronatestitulos ei siis takaa sitä, että muita ihmisiä voisi tuloksen tultua nähdä turvallisin mielin.

Jos koronatartunnan on saanut edellisenä päivänä, tänään tehdyssä testissä se todennäköisesti ei vielä näy. Annals of Internal Medicinen julkaisemassa tutkimuksessa arvioidaan, että tartunnan saanut saa 100-prosenttisella todennäköisyydellä virheellisen negatiivisen testituloksen vielä neljä päivää ennen oireiden alkua.

Sinä päivänä, kun oireet alkavat, virheellisen negatiivisen testituloksen todennäköisyys tippuu 38 prosenttiin. Kolme päivää oireiden alkamisen jälkeen virheellisen negatiivisen testin todennäköisyys oli tutkimuksessa yhä 20 prosenttia.

− Tartunnan voi saada vain muutamasta viruspartikkelista, mutta niitä ei voi havaita ennen kuin ne ovat replikoituneet riittävälle tasolle, selittää epidemiologian professori Justin Lessler John Hopkins Bloombergin kansanterveystieteen yksiköstä.

Kuinka kauan mahdollisuuden altistuksen jälkeen siis kannattaa odottaa ennen kuin hakeutuu testiin?

− Tähän ei ole mitään nopeaa sääntöä, mutta tutkimustiedon perusteella testin tekeminen kolmantena päivänä altistuksen jälkeen on melko turhaa, Lessler sanoo.

Covid-tartunnan saaneilla oireet ilmaantuvat keskimäärin viidessä päivässä.

− Uskotaan, että kaikkein tartuttavimmillaan henkilö on kaksi päivää ennen ja kaksi päivää oireiden alkamisen jälkeen, sanoo Massachusettsin yleisen sairaalan infektiosairauksien johtajalääkäri Rochelle Walensky.

Yhtenä syynä sille, miksi koronavirus leviää niin helposti, pidetään sitä, että ihmiset voivat tartuttaa sitä oireettomana aikanaan.

− Syy sille, miksi SARS-virusta pystyttiin hallitsemaan niin nopeasti – vaikkakin kuolemia tuli paljon – ja se ei edennyt pandemiaksi, on se että ihmiset eivät levittäneet virusta ennen oireiden alkamista, Walensky selittää.

Eri koronavirustesteissä on luotettavuuden kannalta hyvät ja huonot puolensa. Viruksen geneettistä materiaalia analysoivat PCR-testit, jotka tyypillisesti otetaan nenänielusta, ovat Yhdysvaltain ruoka- ja lääkevirasto FDA:n mukaan erittäin tarkkoja, eikä niitä yleensä tarvitse toistaa. Niiden heikkoutena on kuitenkin, että tulosten valmistumisessa tyypillisesti kestää vähintään vuorokauden.

− Henkilöillä, joilla on oireita, todennäköisyys positiivisten tapausten löytymiselle PCR-testin avulla kasvaa joka päivä altistuksen jälkeen, sanoo tutkimuskeskus RTI Internationalin epidemiologi Pia MacDonald.

− Mutta oireettomilla henkilöillä tämä tarkkuus ei ole yhtä selvä, hän jatkaa.

Jos läheisiään haluaa nähdä esimerkiksi juhlapyhinä, Rochelle Walenskyn mukaan turvallisin tapa tähän on pitäytyä 14 vuorokauden karanteenissa ennen kohtaamista. Tämä tarkoittaisi hänen mukaansa sitä, että kotona olisi pysyttäydyttävä täysin.

− Ruokakauppa ja karanteeni eivät kuulu samaan lauseeseen, Walensky sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)