Verkkouutiset

Epidemia pahenee: Yökerhojen sulkemista vaaditaan

Moni tartuntarypäs on saanut alkunsa baareista ja yökerhoista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen koronaepidemian tilannekuva on synkentynyt ja moni asiantuntija on varoitellut tasaisesti kasvavista tartuntaluvuista. Eräs puheenvuoroissa esiin noussut keino tilanteen kääntämiseksi on anniskelun ja ravintoloiden aukioloaikojen rajoittaminen.

– Toivon rajoituksia yölliseen anniskeluun. Keskeistä koronaepidemian hallinnassa on, että osataan oikea-aikaisesti puuttua niihin paikkoihin, joissa tartunnat leviävät ja ne ovat Suomessa nyt ravintolat yöaikaan, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen toteaa Twitterissä.

Lehtonen muistuttaa, että viimeisen kahden viikon aikana on raportoitu 318 koronatartuntaa enemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana ja viimeisen seitsemän vuorokauden aikana 111 tapausta enemmän kuin edeltävän seitsemän vuorokauden aikana.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n perjantain lukujen perusteella taudin ilmaantuvuusluku väestössä on melkein tuplaantunut tuoreimmalla 14 päivän seurantajaksolla edelliseen jaksoon verrattuna.

Kokoomuksen lääkärikansanedustaja Mia Laiho on samalla linjalla Lasse Lehtosen kanssa. Hänen mielestään rajoituksia yöelämään olisi syytä vakavasti harkita.

– Itse olisin sitä mieltä, että yökerhot voisi sulkea kokonaan. Ei tässä olla parempaan suuntaan menossa, Laiho kommentoi Twitterissä.

Hän viittaa Lehtosen Ilta-Sanomille antamiin kommentteihin.

– Suojatoimenpiteitä ei pystytä yökerhoissa ja ravintoloissa noudattamaan. Siellä tulee helposti tartuntaryppäitä, kun on paljon ihmisiä pienessä tilassa. Kun musiikki pauhaa, puhutaan kovalla äänellä. Nuoriso ei välttämättä jätä yhtä herkästi pirskeitä väliin pienen nuhan vuoksi, Lehtonen totesi IS:lle.

Yhdysvaltain Columbian yliopiston apulaisprofessori, geenitutkija Tuuli Lappalainen vaati hänkin lauantaina anniskelun ja aukioloaikojen rajoittamista yhtenä keinona rajoittaa viruksen kiihtyvää leviämistä.

– Pieni inhimillinen ja taloudellinen hinta suhteessa riskeihin, hän perusteli.

Lappalaisen mukaan toiveajattelulla ja reaktiivisella toiminnalla voidaan Suomen hyvistä asetelmista päätyä vielä vaikeaan tilanteeseen.

– Se on vältettävissä jos toimitaan nyt, hän arvioi.

 

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)