Mies maksamassa pysäköinnistä Helsingissä. LEHTIKUVA/OLIVIA RANTA

Epidemia ei näy enää parkkipaikoilla

Pysäköintivalvontamaksujen määrä romahti maalis–toukokuussa.

Syyskuussa määrä on palautunut lähes viime vuoden tasolle, kertoo Suomen suurin pysäköintialan työllistäjä. ParkkiPate.

Koronaepidemia hiljensi merkittävästi liikennemääriä keväällä, mikä näkyi selvästi myös pysäköintivalvontamaksujen määrissä. Kesän ja syksyn myötä pysäköintialueet ovat taas ruuhkautuneet, ja valvontamaksuja kirjoitetaan lähes yhtä paljon kuin normaalisti.

– Keväällä autoilu ja sen myötä myös pysäköintivirheet vähenivät radikaalisti. Maaliskuussa kirjoitimme valvontamaksuja kolmanneksen vähemmän kuin normaalisti, ja sekä huhti- että toukokuussa pudotus oli yli 60 prosenttia. Nyt valvontamaksujen määrät ovat palautuneet lähes ennalleen: syyskuussa niitä annettiin noin kymmenen prosenttia vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Maksujen kasvuun vaikuttaa myös se, että meille on tullut valvottavaksi uusia kohteita, ParkkiPaten toimitusjohtaja Christian Metsäranta kertoo.

Hänen mukaansa koronaepidemiasta ja etätyösuosituksesta huolimatta erityisesti pääkaupunkiseudulla useat pysäköintialueet ovat syksyllä taas ruuhkautuneet. Toisaalta esimerkiksi tapahtumiin keskittyneissä kohteissa kirjoitettiin valvontamaksuja syyskuussa jopa puolet vähemmän kuin viime vuoden syyskuussa.

Vaikka koronaepidemia hiljensi keväällä työmatkaliikenteen tehokkaasti, se toi mukanaan muita muutoksia pysäköintikäyttäytymiseen.

– Kun yhä useampi suuntasi vapaa-ajallaan pääkaupunkiseudun luontokohteisiin, yksityisteille ja pientareille pysäköidyt autot aiheuttivat jopa vaaratilanteita. Väärin pysäköity auto voi olla riski turvallisuudelle, jos se estää pelastusajoneuvon liikkumisen alueella. Ilmiö kuitenkin tasaantui, eikä näillä alueilla ole ollut yhtä paljon pysäköintiongelmia syksyllä, Metsäranta sanoo.

Hänen mukaansa pysäköinnissä koronaepidemia ei syksyllä ole näkynyt enää muuten kuin joillain työpaikkojen pysäköintialueilla. Niilläkin pysäköinti on vilkastunut selvästi kesän jälkeen. Vapaa-aikanaan ihmiset liikkuvat jälleen huomattavasti enemmän kuin huhti-toukokuussa ja käyvät lähes normaaliin tapaan esimerkiksi elokuvateattereissa ja kuntokeskuksissa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt