Verkkouutiset

Epidemia-ajan pelätään jättävän lapsiin pysyvät jäljet

SDP:n Kristiina Salosen mukaan tuen tarve on kasvanut merkittävästi pandemian aikana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Kristiina Salosen (sd.) mukaan pandemian aiheuttama epävarmuus, ulkoinen uhka ja elämän rajoittaminen läheistenkin piirissä voivat jättää lapsiin syvät jäljet.

– Nämä jäljet voivat näkyä aikuisuuteen saakka, jos lapsi jää herkässä kehitysvaiheessa ilman tarvitsemaansa tukea. Tuen tarve on kriisin aikana kasvanut monilla merkittävästi. Siksi hallitus onkin esittänyt lisäresursseja muun muassa varhaisen tuen tarjoamiseen, lasten ja nuorten matalan kynnyksen päihde- ja mielenterveyspalveluihin sekä lastensuojeluun, Kristiina Salonen toteaa tiedotteessa.

Hän huomauttaa, että lapsen oikeuksien päivän teemana on tänä vuonna lapsen oikeus tulevaisuuteen.

– Esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillitsemisellä tai työelämän murroksen ratkaisuilla on kyettävä turvaamaan lasten oikeudet myös tulevaisuuden näkökulmasta. Hallitus on sitoutunut uudistamaan Euroopan unionin ja Suomen ilmastopolitiikkaa siten, että maailman keskilämpötilan nousu saadaan rajoitettua 1,5 asteeseen, Kristiina Salonen toteaa.

Tavoitteena on, että suomalaisten työhyvinvointi on vuoteen 2030 mennessä maailman parasta.

– Esimerkiksi teknologian kehittyminen luo huikeita mahdollisuuksia. Samaan aikaan meidän tulee ymmärtää nykyistä enemmän esimerkiksi ihmisen kestävyyttä suhteessa teknologiaan. Koko elämän ympäröivä teknologiavirta voi ylikuormittaa ihmistä ja aiheuttaa teknostressiä. Tärkeää olisi ymmärtää kuormituksen vaikutusta aivoihin ja siten esimerkiksi lapsiin ja tulevaisuuden työntekijöihin, Salonen jatkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)