Verkkouutiset

Epäilty Venäjän salamurhaaja ilmestyi loikkarin kotitalolle USA:ssa

Venäjän uskotaan metsästävän turvallisuuspalvelujen pettureita ulkomailla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Epäilty Venäjän tiedustelun salamurhaaja etsi tärkeää Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA:n venäläistä tiedonantajaa Floridassa neljä vuotta sitten, New York Times paljastaa.

Amerikkalaislehden mukaan Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI seurasi, kun epäilty Venäjän agentti lähestyi salatussa paikassa peitehenkilöllisyyden turvin elävän loikkarin kotitaloa. Venäläinen vieraili myös toisessa amerikkalaiskaupungissa, jossa eräs loikkarin sukulaisista asui.

Erikoisen tapauksen kerrotaan herättäneen Yhdysvaltain viranomaisissa huolen siitä, että Kreml oli hyväksynyt kosto-operaation Yhdysvaltain maaperällä. Joidenkin FBI:n virkailijoiden kerrotaan jopa uskoneen, että Venäjän presidentti Vladimir Putin oli lähettänyt itse tappajan Yhdysvaltoihin loikanneen venäläisagentin perään.

Nimettöminä pysyttelevien entisten ja nykyisten tiedusteluvirkailijoiden mukaan Floridan tapaus päättyi lopulta onnellisesti ja loikkari ja hänen perheensä kyettiin pitämään turvassa. Tapauksesta ei kerrota enempää, koska CIA:n tiedonatantajan uskotaan olevan yhä hengenvaarassa.

Britannian Salisburyn hermomyrkkyiskun kerrotaan herättäneen amerikkalaiset arvioimaan uudelleen Yhdysvaltoihin loikanneiden entisten venäläisten tiedusteluvirkailijoiden turvallisuustilannetta.

Lähteet kertovat NY Timesille, että Venäjä on viime vuosina pyrkinyt selvittämään useiden huippusalaisessa ohjelmassa ympäri Yhdysvaltoja asutettujen CIA:n venäläisten tiedonantajien olinpaikkoja. Floridan loikkarin lisäksi ainakin yksi toinen entinen venäläinen agentti on jouduttu jo asuttamaan uuteen kohteeseen sen jälkeen, kun hänen olinpaikkansa paljastui Venäjän tiedustelulle.

Eräs viranomainen kertoo, että Yhdysvaltojen vastavakoilu on suorittanut laajan selvityksen jokaisesta maassa tällä hetkellä asuvasta venäläisestä tiedonantajasta. Selvityksessä on tutkittu muun muassa mahdollisia vaaranpaikkoja ja kehitetty lisää turvatoimia loikkareiden suojelemiseksi.

Venäjän toimien loikkareiden paljastamiseksi kerrotaan kiihtyneen Krimin valloituksen jälkeen. Yhdysvaltojen tiedustelun mukaan kyseessä on myös henkilökohtainen asia Vladimir Putinille. Venäjän presidentin sanotaan tuntevan syvää vihaa pettureina pitämiään loikkariagentteja kohtaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)