Kerrotaan, että joskus, kun hullulle sanottiin ihan reilusti, että ”sinähän olet ihan hullu”, se helpotti. Asianomainen sai luvan toteuttaa aitoa itseään, ja hän sulautui yhteisöön yhtenä sen erikoisilmiönä. Moni luovakin ihminen on luokiteltu jollakin tavalla hulluksi. Mutta silloin kun vinksahtanut ei osannut pitää puoliaan ja huolehtia oikeuksistaan, hänestä saattoi tulla hylky- tai kauppatavaraa.
Vankien ja mielisairaaloiden psykiatrian erikoislääkärinä toimiva Mika Rautanen on koonnut kirjassaan Hullun paperit tarinoita 1800-luvulta saakka, joiden päähenkilöinä on enemmän tai vähemmän mieleltään nyrjähtäneet. Hän kuvaa entisaikojen tapoja hallita ja hoitaa hulluutta.
Karmeimmat esimerkit hän kertoo pieniltä paikkakunnilta, joissa hoitojen sijasta ongelmat siloteltiin hallinnollisin menetelmin ja pakkokeinoin. Poikkeavien yksilöiden omia mielipiteitä ei kuunneltu senkään vertaa kuin tänään.
Mielisairaus yhdistettiin hyvin usein paholaisen aikaansaamaksi. Kun harmille ja häiriölle ei tuloksellisia hoitokeinoja ollut olemassa, heidät oli sijoitettava syrjemmälle. Jotkut suhtautuivat armeliaalla säälillä, useimmat armottomalla säälimättömyydellä.
Mika Rautanen näkee menneen ajan menetelmien muistuttavan puistattavalla tavalla joitain tämän päivän metodeja. Nykyisin osaamme kuitenkin pistää ihmisen heikkoudet näkymättömiin, kunnes räikyä epäkohta tulee julki.
Miksi suljettujen mielisairaalapaikkojen lukumäärä on vähentynyt romahdusmaisesti? Olemmeko tervehtyneet, vai onko meiltä piilotettu osa väestöä? Ei. Muuan lääkäri keksi kertoa: nyt sairaalan sijaan näille kehnoille annetaan pilleri ja hänet sijoitetaan kadulle vapauteen.
Ulkoistaminen keksittiin kauan sitten
Rautasen kirja tarjoaa hulluuden suomalaishistoriaa. Kyläyhteisössä hulluja elätettiin velvollisuuden tunnosta, mutta hoitokeinot olivat tämän päivän näkökulmasta katsottuna ”mielenkiintoisia”. Viina, sauna terva, suoneniskentä, sanan voima tai vaikkapa jäkäläterapia saattoivat auttaa tai ainakin muuntaa sekä sairautta että silkkaa hulluutta.
Eräänlaisesta eettisestä lähtökohdasta käy vaikkapa Keisarin asetus vuodelta 1889, jossa sanotaan ”ett’ei ketään saa ottaa sairasmielisten hoitolaitokseen, jos ei oikeutettu, laitokseen kuulumaton lääkäri ole hänen mielensairauttaan asianmukaisesti todistanut”.
Siinähän se on, vaatimus ns. hullu paperista. Ennen kuin tuo todistus saatiin, kohtauksen saanut tai pysyväisesti henkisesti sairas oli kuljetettava lääkärille useammankin kerran jopa raudoitettuna. Prosessi saattoi olla kipua ja henkistä kärsimystä tuottava, että sillä metodilla niitä sairaalan potilaita kyllä syntyikin. Tarkoitus ei ollut olla julma, mutta sellaiseksi prosessi usein liukui.
Kuten tänäänkin yhteisö, kunta tai kaupunki pyrki siirtämään hankalat tapaukset sivummalle, toki niihin erikoistuneille laitoksille. Heillä yhteisö kävi myös eräänlaista kauppaa, heitä tarjottiin korvausta vastaan asukeiksi koteihin, mistä meillä Suomessa oli käytössä huutolaisjärjestelmä vielä sisällissotamme jälkeenkin. Oli karmeaa arpajaispeliä, minkälaiseen perheeseen näitä vähäosaisia, eikä ainoastaan sairaita, myytiin.
Ääritapauksia ilmeni paljon. Kun itsekin sairas isäntämies ei muuten naista saanut, sellaiseksi kelpasi vaikka tarjouskilvalla saatu elätti. Tänään kunnat käyvät myös kauppaa, vaikkapa vanhusten tai vammaisten sijoittamisesta laitoksiin, hinta ratkaisee.
Löydättekö Tyrvään Mantan ohjeita yli sadan vuoden takaa?
Mika Rautanen julistaa etsintäkuulutuksen. Tyrvääläinen Amanda Jokinen (1853-1922) syntyi Vilppalan parantajasukuun. Hän sai alustavat kansanparantajan taitonsa isänsä Timoteus Vilppalan apulaisena. Amanda oli tietäväinen ja hyödyllinen puoskari, joka vanhan kansan parantajista poiketen valmisti rohtonsa apteekin aineksista. Osa asiakkaista antoi ensin lääkärin selvittää, mikä tauti oli kyseessä, ja haki sitten parantajalta sopivat lääkkeet.
Monet tähän Tyrvään Mantaan liittyvät tarinat todistivat, kuinka lääkärit olivat jo katkaisemassa potilaan jalkaa tai leikkaamassa syöpää, mutta potilas saikin avun Mantalta. Huolimatta puoskarointiin liittyneistä oikeudenkäynneistä Manta jatkoi silti työtään. Hänestä tuli siis aikansa vaihtoehtoisen tohtoroinnin tunnettu soveltaja.
Piiri- ja kuntalääkäreitä moinen harmitti niin, että Manta sai käräjillä sakkoja, ja kutsuttiin uudelleen kuultavaksi Helsinkiin. Niin hyvin Manta esiintyi tuomareiden edessä, että itse Lääkintöhallituksen pääjohtaja Knut von Willebrand saatteli kansanparantajan ulko-ovelle ja toivotti tälle onnea ja menestystä työssään. Tästä huolimatta ja tämän ansiosta muun muassa Lempäälän kunta päätti ulkoistaa Mantalle terveyspalvelujaan. Ihmisen uskoivat neuvoihin, ja kenties jo sen vuoksi monet parantuivat.
Sekä Mantalle että hänen taitojaan omaksuneelle tyttärelleen kansan lähettämiä tuhansia kirjeitä tutkijat ovat myöhemmin lukeneet. Niistä näkyy suuren yleisön vilpitön usko ja epätoivo.
Mika Rautanen peräänkuuluttaa kirjallaan, että jos kansalaiset vain komeroistaan löytävät runsaan vuosisadan takaisia Mantan lähettämiä reseptejä ja neuvoja, kertokoot Rautaselle, vaikkapa osoitteeseen [email protected]. Itse hän on luetteloinut kirjaansa satoja Mantalle avunpyyntöjä lähettäneitä, nyt siis etsitään Mantan heille lähettämää aineistoa.
Tyrvään Mantan neuvoista löytyy ohjeita vaikkapa 3[nbsp]500 vuoden takaisesta Egyptistä: ”Ota homeinen ohraleipäpala ja sido se märkivän haavan päälle.” Rautanen kuvaa monia Mantan konsteja, mutta halukkaat kokeilkoot niitä harkiten ja täysin omalla vastuullaan.
Mika Rautanen: Hullun paperit. Lääkärikirja elämän Iloista ja Suruista hoito-ohjeineen. Warelia 2020.
