Verkkouutiset

Entinen HUS-johtaja: Koronaräjähdyksiä nyt eri puolilla Suomea

Aki Lindénin mukaan tilanne on veitsenterällä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP:n kansanedustaja, entinen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSin johtaja Aki Lindénin mukaan Pieksämäen kaltainen ”supertartunnan kaltainen räjähdys” voi tapahtua missä tahansa”.

− Ja kun katselen ympärilleni esim Helsingissä, on oikeastaan ihme, ettei niitä ole enempää esiintynyt. Turvavälit 1,5 metriä on tärkein ennaltaehkäisy, Aki Lindén sanoo Twitterissä.

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelut Essote kertoi torstaina, että sen alueella on löytynyt suuri koronatartuntojen rypäs.

− Eilen (11.11.) Partaharjun puutarhan alueella Pieksämäellä järjestetystä lähes 200 henkilön joukkotestauksesta on tullut 64 positiivista tulosta, Essoten tiedotteessa kerrotaan.

Aiemmin alkuviikosta samasta tartuntaketjusta löytyi kuusi tapausta. Essote ja Pieksämäen kaupunki jäljittävät yhteistyössä tartuntaketjua.

Aki Lindén huomauttaa, että myös Kolarissa todettiin raju koronapiikki.

− Näitä ryöpsähtää nyt eri puolilla Suomea. Tilanne on veitsenterällä: joko saamme tämän pidettyä hallinnassa ja menemme ”Ruotsin tietä”. Se on nyt meistä kaikista kiinni, Aki Lindén sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)