Jos velalla ei ole väliä, mihin tämä päätyy? Loppuuko luottamus valuuttaan ja rahoituslaitoksiin ja katoaako lopulta työnteon merkitys? Seinä tulee vastaan.
Nämä eivät ole suoria sitaatteja tasavallan presidentin haastattelusta, mutta jotakuinkin tuollaisia ydinajatuksia Sauli Niinistö esitti tiistaina MTV:n haastattelussa. Moni tavallinen kansalainenkin lienee hämmentynyt, mitä tämän tien lopussa on. Myös presidentti luonnehti kysymyksiään ns. arkijärkisiksi.
Näitä ajatuksia, muodollisia valtaoikeuksia vähemmän varjellen, olisi syytä viljellä Suomen lisäksi koko Euroopassa. Aivan liian paljon kantoja määrittelevät leimakirveet: kun sanon noin, olenko nyt Euroopan puolella vai en. Tällainenhan narratiivi tupsahtelee eduskunnassa silloin tällöin. Asioiden sijaan puolueet asettuvat jollekin janalle suhteessa toisiinsa ja siitä näkökulmasta argumentoivat. Siinä rytäkässä voi jotain oleellista jäädä sanomatta. Onneksi presidentti kykenee ja ehtii. Niin ovat tehneet nykyinen ja aiemmat.
Presidentti huomautti, että rahan määrä on euroalueella kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Velkaa otetaan yhä enemmän ja sitä annetaan ehkä anteeksi sekä mahdollisesti taas painetaan lisää. Näinkö helppoa se on, presidentti kysyy.
Presidentin lisäksi myös perustuslakivaliokunta on huomauttanut ja lausunut huolensa velkaantumisesta – EU:sta johtuvin päätöksin. Koronan takia EU valmistelee elpymispakettia, jossa velkaa otettaisiin EU:n lukuun sen budjettia vastaan ja velkarahaa jaettaisiin enimmäkseen tukena koronasta kärsiville EU-jäsenvaltioille.
Perustuslakivaliokunta huomauttaa lausunnossan elpymisrahastosta, että EU:n kautta tapahtuva velkaantuminen voi vaarantaa jäsenvaltioiden suvereniteettia: ”Perustuslakivaliokunta kiinnittää erityisesti huomiota välttämättömyyteen pyrkiä rajoittamaan unionin lainanottoa avustusmuotoisiin tukiin ja siihen liittyvää jäsenvaltion suoraa tai epäsuoraa vastuuta sekä pyrkiä turvaamaan jäsenvaltion kokonaisvastuun hallittavuus ja budjettisuvereniteetti.” Valiokunta vaatii muutoksia komission esitykseen ja niitä hallitus on luvannut tehdä, mutta valiokunta vaatii muutosesityksiä myös eduskunnan käsiteltäväksi ennen kuin paketista lopullisesti päätetään.
Ainakin itse tulkitsen, että presidentti ja perustuslakivaliokunta jakavat saman huolen Euroopan ja Suomen velkaantumisesta. Näin on tehnyt myös Matti Vanhanen. Eikä kukaan heistä liene EU:n vastustaja. Tukipakettia ehkä tarvitaan mutta vieläkin enemmän velkaputken katkaisua.
Tasavallan presidentin haastattelu tuli hetkenä, jona päähenkilön vallankäyttöä oli arvoitu medioissa. Siitähän käytiin keskustelua jo koronakriisin alussa. Tuolloin syntyi kuva, että pääministeri ei ollut tyytyväinen presidentin kerrottua huolensa koronakriisin hoitamisesta.
Jos katsoo asioita, joihin presidentti on puuttunut ja analyysin syvyyttä, ei voi olla kuin tyytyväinen, että presidentillä on ulkopoliittisen vallan lisäksi sanomisen tilaa myös muissa asioissa. Sauli Niinistöllä ei ole valtaa päättää esimerkiksi elpymisrahastoon liitttyvästä Suomen kannasta, mutta hänen näkemyksensä ovat siinä määrin kiinnostavia ja perusteltuja, että niillä on merkitystä. Tässä suhteessa presidentit ovat kukin vuorollaan jättäneet puumerkkinsä ja parantaneet poliittisen järjestelmän uskottavuutta.
Lopputulemana lienee se, että presidentin arvostus on vain kasvanut ja samalla hänen vaikutusvaltansa.
