Verkkouutiset

Ensi kertaa videolla: USA:n ohjus ja moderni venäläinen tankki vastakkain Syyriassa

Venäläinen panssarivaunu joutuu amerikkalaisen panssarintorjuntaohjuksen kohteeksi Syyrian kapinallisten videolla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Videopalvelu YouTubeen perjantaina ladatulla videolla (alla) Syyrian kapinalliset ampuvat amerikkalaisella BGM-71 TOW-panssarintorjuntaohjuksella venäläistä T-90-panssarivaunua.

Videon kuvauksen perusteella isku tapahtui Syyria Sheikh Aqilissa Aleppon lähistöllä. Yhdysvallat on toimittanut TOW-ohjusjärjestelmiä CIA:n hyväksymille kapinallisryhmittymille Syyriassa.

Videosta kertoo Washington Post. Sen mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kapinalliset ovat kuvanneet videon, jossa amerikkalaisvalmisteista torjuntaohjusta käytetään yhtä Venäjän kehittyneimmistä panssarivaunuista vastaan.

Kapinallisten käyttämä ohjus on otettu käyttöön jo 1970-luvulla. T-90 on käytännössä moderni versio neuvostoaikaisesta T-72-panssarivaunusta. Se on otettu palveluskäyttöön 1990-luvun alussa. T-90 on toistaiseksi Venäjän asevoimien kehittynein panssarivaunu ennen kuin uudet Armata-vaunut otetaan käyttöön.

Videolta ei ilmene, onko kyseessä venäläisten vai syyrialaisten sotilaiden miehittämä vaunu.

Lehtitietojen mukaan Venäjän T-90-vaunuja on havaittu sen Syyrian Latakian ilmatukikohdassa. Niitä on kuitenkin tiettävästi toimitettu myös Syyrian presidentti Bashar al-Assadin hallinnon joukoille.

Videolla ohjus iskeytyy panssarivaunun torniin. Ohjus ei vaikuta läpäisevän vaunun panssarointia ja on mahdollista, että vaunun reaktiivinen panssari ohjasi räjähdyksen sivuun. Osuman jälkeen yksi vaunun miehistön jäsenistä kiipeää ulos ja pakenee vaunun luota.

T-90-vaunut on tiettävästi varustettu Shtora-a-häirintäjärjestelmällä, joka on suunniteltu nimenomaisesti torjumaan TOW:n kaltaiset panssarintorjuntaohjukset. Tässä tapauksessa järjestelmä ei kuitenkaan vaikuta toimineen. Se on saattanut myös olla pois päältä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)