Verkkouutiset

Ennusteissa tuho on keskimäärin 21 vuoden päässä

Dramaattisissa väitteissä on tutkijoiden mukaan riskinsä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

International Journal of Global Warmingissa on julkaistu Carnegie Mellon Universityn tutkijoiden katsaus eri aikoina tehdyistä 79:stä ”maailmanlopun ennusteesta”. Kyse on ilmastonmuutosta koskevista, ”meillä on vain 20 vuotta aikaa ennen kuin” -tyyppisistä lausunnoista ja tutkimuksista.

Dramaattisilla ennusteilla tutkijat ja aktivistit ovat pyrkineet vaikuttamaan mielipiteisiin. Tutkijoiden mukaan kuitenkin ”todella apokalyptisia ennusteita voidaan tarkastella vain niiden epäonnistumisista – kun maailma ei loppunut kuten ennustettiin, ja epäonnistuneiden ennusteiden toteaminen voi heikentää yleisön luottamusta taustalla olevaan tieteeseen”.

Ensimmäiset alan tuomiopäivän profetiat annettiin USA:ssa vuoden 1970 Earth Dayn aikaan.

Useimpien ennusteiden (61 prosenttia) antama toiminta-aika parannuksen tekoon oli mennyt umpeen ennen vuoden 2020 loppua. Ne siis olivat väärässä.

– Ennustamisen näkökulmasta ”ongelma” ei ole vain se, että kaikki vanhentuneet ennusteet olivat väärässä, vaan myös että niin monet niistä eivät koskaan myöntäneet mitään epävarmuutta ajankohdistaan. 43 prosenttia ennustuksista ei maininnut mitään epävarmuudesta, tutkijat toteavat.

Tutkijoiden mukaan ennen vuotta 2000 tehdyissä 11 ennustuksessa ilmastotuhosta annettiin aikaa keskimäärin 22 vuotta. Sen jälkeen tehdyissä 68 ennustuksessa keskimäräinen aika on ollut 21 vuotta.

Joissain tapauksissa ennustajat ovat olleet sekä täsmällisiä että varmoja. Tällaisia ovat olleet esimerkiksi Stanfordin Paul Ehrlich ja prinssi Charles, jotka ovat tutkijoiden mukaan lausuneet sarjan pieleen menneitä ennusteita. Ehrlich sanoi niitä 1970-luvulla ”lähes varmoiksi”. Varmoina esitetyt ennusteet saivat tutkijoiden mukaan enemmän palstatilaa kuin epävarmuuksista maininneet.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)