Verkkouutiset

Ennuste: USA:ssa 200000 koronakuolemaa syyskuun alussa

Seuraavien kolmen viikon aikana koronavirukseen ennustetaan kuolevan yli 31000 ihmistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain tautikeskuksen (Centers for Disease Control and Prevention, CDC) tekemän ennusteen mukaan koronaviruksen vuoksi kuolleiden määrä tulee saavuttamaan Yhdysvalloissa 200 000 rajan syyskuun alun Labour Dayhin mennessä, The Guardian uutisoi.

Kesän päätöstä merkitsevä Labour Day on virallinen vapaapäivää, jota vietetään vuosittain syyskuun ensimmäisenä maanantaina. Tänä vuonna sitä juhlitaan 7. syyskuuta.

Kuolemantapausten ennustetaan nousevan Kalifornian ja Coloradon osavaltioissa. Sen sijaan niiden ennustetaan vähenevän Arizonassa.

Yhdysvalloissa on kuollut viruksen vuoksi yli Johns Hopkinsin yliopiston tietojen mukaan 168 458 ihmistä. Koronavirustartunnan saaneita on Yhdysvalloissa yli 3,5 miljoonaa. Seuraavien reilun kolmen viikon aikana viruksen aiheuttamaan sairauteen tulisi kuolemaan ennusteen mukaan siis yli 31 500 ihmistä.

The Guardian viittaa Science Alertin uutiseen, jonka mukaan vuoden ensimmäisen seitsemän kuukauden aikana ihmisiä on kuollut Yhdysvalloissa 164 937 enemmän kuin on odotettu. Näistä kuolemista 16 183 ei kuitenkaan selity koronaviruksella. Asiantuntijan mukaan mahdollisia syitä tähän on ainakin kaksi.

– Koronaviruskuolemia voi olla jäänyt huomiotta tai pandemia voi myös aiheuttaa muunlaisten kuolemantapausten kasvun. Se on luultavasti osittain molempia, tilastotieteen professori Ronald Fricker Virginia Techistä kertoo.

– Oli syy mikä tahansa, koronaviruspandemia on aiheuttanut merkittävästi enemmän kuolemia kuin muuten voisi ilmetä, eikä se ole vielä ohi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)