Verkkouutiset

”Energiaturpeen kielto ei ole järkevää murrosvaiheessa”

Ilmastotavoitteet saavutetaan Bioenergia ry:n toimitusjohtajan mukaan energiasektorilla varmasti päästökaupan avulla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Bioenergia ry:n mukaan turvealalla työskentelevät kokevat suurena haasteena energiaturpeen käytön vähenemisen. Ilmastokeskustelussa on vaadittu turpeen energiakäytön alasajoa.

– Turpeen merkityksessä työllisyydelle, energiahuollolle ja huoltovarmuudelle on suuria alueellisia eroja maamme sisällä. Samalla tiedämme, että ilmastotavoitteet saavutetaan energiasektorilla varmasti päästökaupan avulla. Tämä on hyvä pitää mielessä, kun esitetään vaatimuksia turpeen energiakäytön lopettamisesta, toteaa tiedotteessa toimitusjohtaja Harri Laurikka Bioenergia ry:stä.  
Bioenergia ry:n toimialapäällikkö Hannu Salo muistuttaa, että energiaturpeella nähdään yleisesti rooli siirtymäajan huoltovarmuuspolttoaineena.

– Se tarkoittaa tuotannon ja käytön jatkumista huoltovarmuuden edellyttämällä tasolla. Toisaalta kasvu- ja ympäristöturpeen sekä uusien suobiomassasta valmistettujen tuotteiden maailmanlaajuinen kysyntä kasvaa. Uusien tuotteiden ansiosta kotimaisella turpeella voidaan jo nyt korvata fossiilisia raaka-aineita. Niille pitäisi löytyä tekijöitä tulevaisuudessakin, Salo kertoo.

Varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola Koneyrittäjien liitosta painottaa, että murrosvaiheessa kaivataan reilua ja hallittua siirtymää uudenlaiseen turpeen hyödyntämiseen.

– Joidenkin poliitikkojen ja tahojen vaatima energiaturpeen kielto ei ole järkevä tapa hoitaa turpeen käytön murroksen vaatimia muutoksia. Tarvitaan hallitumpaa ja kokonaisvaltaista turpeen käytön tarkastelua ja siihen pohjautuvia päätöksiä, Jaakkola huomauttaa.

Turvetuotannon suora työllistävä vaikutus oli Bioenergia ry:n mukaan viime vuonna noin 2 300 henkilötyövuotta ja välillisesti noin 4 200 henkilötyövuotta. Tuotantoaikana touko-elokuussa alalla työskenteli 5 000–6 000 toimihenkilöä, yrittäjää ja kausityöntekijää. Tuotantokauden ulkopuolella ympäristötyöt ja koneiden kunnostaminen sekä turpeen toimitukset työllistävät noin 1 500 koko- ja osa-aikaista yrittäjää ja työntekijää.

Turvetuotanto työllistää siellä, missä on suhteellisesti eniten turvemaita ja käyttökohteita. Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntien sekä Savo-Karjalan alueille keskittyy yli puolet alan työllistävästä vaikutuksesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)