Verkkouutiset

Energiateollisuuden mukaan hallitus vaarantaa verkkoinvestoinnit

Satojentuhansien asiakkaiden sähkön toimitusvarmuuden parantuminen viivästyy.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen 77 sähköverkkoyhtiötä ovat parantaneet sähkönjakelun luotettavuutta eduskunnan vuonna 2013 asettamien velvoitteiden mukaisesti. Sähköverkkoon on investoitu vuosittain lähes miljardi euroa.

– Kokonaisuudessaan sähköverkkoihin investoidaan lähes 10 miljardia euroa. Työ on kuitenkin vielä kesken ja nyt hallituksen esitys uhkaa lopettaa verkkoinvestoinnit. Tämä on räikeässä ristiriidassa talouden elvytyksen kanssa, sanoo Energiateollisuus ry:n energiaverkoista vastaava johtaja Kenneth Hänninen tiedotteessa.

Hallitus on luvannut ottaa päätöksenteossaan huomioon elintärkeän infrastruktuurin toimivuuden ja asettanut kunnianhimoiset ilmasto- ja työllisyystavoitteet.

Hännisen mukaan hallitus on nyt siirtämässä näille tavoitteille välttämättömän sähköverkon uudistamisen ja vahvistamisen 15 vuoden päähän. Se ei edistä elämisen ja yrittämisen edellytyksiä koko Suomessa.

Jo tehtyjen sähköverkkoinvestointien seurauksena sähkökatkojen määrä on laskenut noin puoleen ja keskimääräinen keskeytysaika alle kolmannekseen.

– Tähän asti investoinnit ovat keskittyneet taajamiin ja niiden avulla on parannettu kustannustehokkaasti satojen tuhansien asiakkaiden sähkönjakelua. Seuraavaksi siirrytään haja-asutusalueelle, jossa toimitusvarmuuden merkitys on viime aikoina kasvanut. Valitettavasti hallituksen esitys hidastaa toimitusvarmuuden parantumista, Hänninen toteaa.

Hallitus kiristää korotuskattoa perusteetta

Vuotuista hinnankorotuskattoa esitetään kiristettäväksi ehdotetusta 12,5:sta 8 prosenttiin. Kiristys vaarantaa Hännisen mukaan verkkoyhtiön oikeuden kerätä sähkönsiirrosta perittävissä verkkopalvelumaksuissa Energiaviraston yhtiölle määrittämän kohtuullisen tuoton.

– On selvää, ettei esitys saa heikentää omaisuudensuojaa perustuslain vastaisesti. Tasoitusjakson pidentäminen on välttämätöntä, mikäli korotuskatto ei mahdollista viranomaisen sallimaa hinnoittelua, Hänninen sanoo.

Hännisen mukaan hallitus esittää merkittävää laskua sekä tuottopohjaan että tuottotasoon. Näiden määrittäminen kuuluu yksiselitteisesti Energiaviraston toimivaltaan.

– Valitettavasti hallituksen esityksen seurauksena poliittinen riski toteutuu täysimääräisesti. Suomi tarvitsee investointeja ja investoijat tarvitsevat vakaan toimintaympäristön. Mihin yritykset voivat enää luottaa, Hänninen kysyy.

Sähkönkäyttö lisääntyy lähivuosina, kun sähkö korvaa fossiilisia polttoaineita liikenteessä ja lämmityksessä. Samaan aikaan sähköntuotantoa liitetään yhä enemmän jakeluverkkoon. Tämä ei ole Hännisen mielestä mahdollista ilman, että vanhenevaa sähköverkkoa uudistetaan.

– Työllisyysvaikutukset ovat mittavat ja työtä on tarjolla kaikkialle Suomeen. Investointien tuoma hyöty jää kokonaisuudessaan Suomeen, Hänninen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)