Verkkouutiset

Moottoribensiinin hinta oli kesäkuussa 21 prosenttia ja dieselöljyn 26 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

Energian hinnat nousivat rajusti – Bensiini 21 prosenttia

Suomeen tuotavien öljytuotteiden hinnat jatkoivat nousuaan vuoden toisella neljänneksellä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suurta hintojen nousua selittää Tilastokeskuksen mukaan osin se, että viime vuonna energian hinnat laskivat poikkeuksellisen paljon. Tänä vuonna on palattu lähelle pidemmän ajan keskiarvoja tai niiden yli. Siihen ovat vaikuttaneet talouden elpyminen koronapandemian aiheuttamasta shokista sekä veronkorotukset.

Moottoribensiinin hinta oli kesäkuussa 21 prosenttia ja dieselöljyn 26 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin. Niiden kohdalla vaikuttivat myös viime vuoden elokuussa voimaan tulleet veronkorotukset. Kevyen polttoöljyn kesäkuun hinta nousi jopa 34 prosenttia vuoden takaisesta.

Kivihiilen tuontihinta on tämän vuoden puolella ollut selvästi korkeammalla kuin viime vuonna. Kesäkuussa veroton hinta oli 21 prosenttia ja valmisteverollinen hinta 12 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin.

Valmisteverollisen hinnan nousuun vaikutti myös veronkorotus vuoden alussa.

Myös metsähakkeen hinta jatkoi nousuaan vuoden toisella neljänneksellä. Verrattuna viime vuoden toiseen neljännekseen sen hinta oli neljä prosenttia korkeampi. Jyrsinturpeen veroton hinta oli lievässä laskussa, mutta vuoden alun veronkorotuksista johtuen sen valmisteverollinen hinta nousi vastaavalla ajanjaksolla 15 prosenttia.

Kesäkuussa sähköpörssin osto- ja myyntitarjouksista johdettu systeemihinta sekä Suomen aluehinta olivat lähellä vuosien 2018 ja 2019 keskihintaa. Mutta verrattuna viime vuoden kesäkuuhun, systeemihinta oli kesäkuussa lähes kolmetoistakertainen ja Suomen aluehinta kaksinkertainen. Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla vuoden 2020 hinnat olivat poikkeuksellisen alhaisia.

Sähkön markkinahintojen nousu näkyi myös sähkön kuluttajahintojen 2–5 prosentin nousuna toisella vuosineljänneksellä verrattuna viime vuoden toisen neljänneksen hintoihin.

Teollisuusasiakkaiden kohdalla hintojen muutoksissa oli hajontaa. Pienimmillä kuluttajilla hinnat laskivat vastaavalla ajanjaksolla 3–8 prosenttia, johtuen vuoden alussa tapahtuneesta teollisuuden sähköveron alenemisesta.

Suurempien kuluttajien hintoihin muutokset sähköpörssissä heijastuvat selvemmin ja niiden hinnat olivat kesäkuussa 13–19 prosenttia korkeammat kuin viime vuoden kesäkuussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)