Hyönteisten kokonaismäärä vähenee maapallolla 2,5 prosenttia vuodessa. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

”Emme ole tuhoamassa maapalloa vaan itsemme”

Kokoomusedustaja on huolissaan tuoreen tutkimuksen tuloksista, joiden mukaan hyönteiset katoavat maapallolta.

Hyönteisten määrä kutistuu maapallolla huomattavasti seuraavien vuosikymmenten aikana, kertoo tuore kansainvälinen tutkimus. Sen mukaan hyönteiskato on johtamassa ”katastrofaaliseen luonnon ekosysteemien romahdukseen”.

Tutkimuksesta uutisoivan The Guardianin mukaan hyönteisten katoamisen vauhti on kahdeksan kertaa nopeampaa kuin nisäkkäiden, lintujen ja matelijoiden. Tutkimus on alun perin julkaistu Biological Conservation -lehdessä.

Hyönteisten kokonaismäärä vähenee 2,5 prosenttia vuodessa. 40 prosenttia hyönteislajeista kuolee sukupuuttoon tulevina vuosikymmeninä.

Kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Siren kommentoi tutkimuksen tuloksia Twitterissä.

− Ihminen ei pärjää ilman hyönteisiä. Emme ole tuhoamassa maapalloa, vaan itsemme, Siren kirjoittaa.

Tutkimuksen mukaan hyönteiskadon pääsyy on maatalous ja siinä käytettävät hyönteismyrkyt. Myrkyt leviävät viljelyalueilta muualle ympäristöön.

Sussexin yliopiston professori Dave Goulsonin mukaan tutkimusten tulosten pitäisi olla ”valtava huolenaiheemme, koska hyönteiset ovat ruokaketjun sydän.”

− Ne pölyttävät valtaosan kasvilajeista, pitävät maaperän terveenä, kierrättävät ravinteita, kontrolloivat tuholaisia ja paljon muuta. Rakastat niitä tai et, ihmiset eivät voi selviytyä ilman hyönteisiä, Goulson sanoo.

Tutkimuksesta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Yle.

 

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt