Verkkouutiset

”Emme hylänneet kansalaisaloitetta” – tyssäsi tekniikkaan, etenee suureen saliin

Eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtaja Anne Holmlundin mukaan tasa-arvoista avioliittolakia koskevan kansalaisaloitteen käsittely on yhä kesken.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Me emme hylänneet kansalaisaloitetta, vaan me hylkäsimme siihen liittyvät lakiesitykset. Tämä johtuu osittain siitä, että kansalaisaloitteen lakiesityksiä ei ole ollut mahdollista säätää tällaisessa muodossa tässä yhteydessä, Anne Holmlund (kok.) sanoo Verkkouutisille.

Eduskunnan lakivaliokunta äänesti keskiviikkona tasa-arvoista avioliittolakia koskevasta kansalaisaloitteesta. Äänet jakautuivat 10-6 aloitetta vastaan.

– Lakiesitykset liikuttavat myös muita lakeja, ja lakiesityksissä on sisäisiä ristiriitoja pykälien perustelujen kohdalla. Kyse on teknisistä ongelmista.

Holmlundin mukaan teknisten ongelmien vuoksi lakivaliokunta ei voinut äänestää kansalaisaloitteen lakiesityksen hyväksymisen puolesta.

– Lakivaliokunnassa äänestettiin osahyväksynnän puolesta. Vielä ei ole tarkkaa tietoa, miltä osin lakiesitys voidaan hyväksyä. Se vaatii jatkoselvittelyä.

Holmlund korostaa, että lakivaliokunnan tekemä mietintö etenee joka tapauksessa käsiteltäväksi eduskunnan suureen saliin.

– Mutta mietintö tulee saliin vasta sitten, kun se on valmis. Hylkäävän mietinnön kirjoittaminen aloitetaan vasta nyt. Me käymme läpi aloitteen ja teemme siitä arvioivan mietinnön, joka tulee saliin äänestykseen.

Suuri sali voi halutessaan äänestää mietintöön lausuman, jonka perusteella tietyn asian selvittämistä jatketaan edelleen.

– Lakivaliokunta on kuullut kuulemiset ja me olemme saaneet vastineet. Olemme tehneet vastineiden perusteella ratkaisun kansalaisaloitteeseen liittyvien lakiesitysten hylkäämisestä.

Holmlund muistuttaa, että asia on keskeneräisempi, kuin miltä se aluksi on näyttänyt.

– Lakiesitykset vaativat vielä ministeriöiden välistä valmistelua, mitä valiokunta ei voi tehdä. Valiokunta ei voi alkaa käymään ministeriöiden välisiä säädöspaketteja auki. Kyse on useista laeista, jotka eivät ole sukupuolineutraaleja.

Lue myös:

Valiokunta tyrmäsi kansalaisaloitteen ehdotuksen tasa-arvoiseksi avioliittolaiksi

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)