Verkkouutiset

Elokuva- ja teatterialan häirintää selvitetään

Kulttuuriministeri Sampo Terho (sin.) on asettanut selvityshenkilön tutkimaan häirintää ja muuta epäasiallista kohtelua elokuva- ja teatterialalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Selvityshenkilönä toimii OTT, työ- ja sosiaalioikeuden dosentti, varatuomari Jaana Paanetoja. Selvittäjältä odotetaan ehdotuksia häirinnän ehkäisemiseksi ja tasa-arvon edistämiseksi.

Ministerin mukaan selvityshenkilö tekee myös suosituksia lainsäädännön ja käytäntöjen muuttamiseksi sekä ehdottaa mahdollisia uusia toimintamalleja ja käytäntöjä.

– Toivon selvitystä myös siitä, ovatko tuotantoyhtiöt hoitaneet työlainsäädännön mukaiset työnantajavelvoitteensa, joiden tavoitteena on turvata häirinnästä ja muusta epäasiallisesta kohtelusta vapaa työympäristö. Sekä itseä että toisia kunnioittava työkulttuuri on paras lähtökohta kaikelle yhteistyölle, sanoo Sampo Terho.

– Lähiaikoina annettavaan elokuvakulttuurin rahoitusta koskevaan lakiesitykseen on sisällytetty säännös, jonka perusteella tuotantojen tukisopimuksissa pitää sopia myös lain ja hyvien käytäntöjen noudattamisesta, hän muistuttaa.

Selvityksen osana kuullaan Suomen elokuvasäätiön, tuotantoyhtiöiden, tärkeimpien elokuva- ja teatterialan edunvalvontajärjestöjen sekä eri hallinnonalojen viranomaisten näkemykset nykytilanteesta sekä heidän parannusehdotuksensa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)