Verkkouutiset

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Valtonen eduskunnan täysistunnossa 6. lokakuuta 2021. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO

Elina Valtonen: Sote-uudistus vaatii mittavia korjauksia

Kokoomuksen varapuheenjohtajan mukaan Suomeen tehtiin yli 20 maakuntaa Suur-Berliinin kokoiselle väestölle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhteiskunnan tehtävä on tarjota jokaiselle hänen tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut. Sote-palveluiden on oltava tarpeen vaatiessa nopeasti saatavissa asuinpaikasta tai taloudellisesta asemasta riippumatta, kirjoittaa kokoomuksen varapuheenjohtaja kansanedustaja Elina Valtonen blogissaan.

Hän kuitenkin toteaa, että uudet vaalit, verot tai hallintovirat eivät paranna palveluja itsestään. Valtosen mukaan hallituksen ajama mammuttimainen sote-uudistus uhkaakin jäädä vain hallinnon uudelleenjärjestelyksi.

– Palvelut eivät kehity eikä kannustinta yhteisten verovarojen säästämiselle ole. Moni Euroopan maa liikkuukin nyt päinvastaiseen suuntaan. Esimerkiksi Tanska on alkanut lakkauttamaan aluehallintoaan. Yli 20 maakuntaa on Suomen eli Suur-Berliinin kokoiseen väestömäärään nähden paljon.

Hän muistuttaa, että asiantuntija-arvioissa on ennakoitu nyt voimaanastuvan maakuntamallin lisäävän kustannuksia nykymalliin nähden pysyvästi.

– Se on vakava huoli, sillä Suomen julkinen talous on lähitulevaisuudessa valmiiksi reilusti alijäämäinen. Pienimpien hyvinvointialueiden taloudellinen kantokyky on tulevaisuudessa maan sisäisen muuttoliikkeen ja väestökehityksen myötä entistä heikompi, hän toteaa.

Hallitus on valinnut aluehallinnon tien, ja uusi lainsäädäntö on astunut voimaan.

– Siksi seuraavan hallituksen on jatkettava työtä sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamiseksi. Kokoomus aikoo laatia korjaussarjan sote-uudistukseen eduskuntavaaleihin mennessä, Valtonen kertoo.

Ihmisen tarve edellä

Hänen mukaansa keskeistä on laajentaa hyvinvointialueiden mahdollisuuksia valita järjestämisvastuullaan olevien sote-palvelujen tarkoituksenmukaisin toteutustapa.

– Tämä toteutetaan vähentämällä rajoitteita, jotka pakottavat ylläpitämään omaa palvelutuotantoa. Kokoomus haluaa laajentaa palveluntuottajaan liittyvää valintamahdollisuutta ihmisille itselleen.

Palvelujen saatavuuden edistämiseksi hoitoon pääsyn velvoittavia määräaikoja on Valtosen mielestä lyhennettävä tiukalla hoitotakuulla.

– Hoitotakuu ei kuitenkaan toimi, mikäli hyvinvointialueille ei anneta oikeita välineitä hoitoon pääsyn turvaamiseksi. Mikäli hyvinvointialueen oma tuotanto tai palvelujen ostot ovat riittämättömiä tämän toteuttamiseen, hyvinvointialueen on annettava asiakkaalle palveluseteli, jonka arvo mahdollistaa palvelun hankinnan likimain samalla asiakasmaksulla verrattuna hyvinvointialueen itse tuottamaan palveluun, hän esittää.

Myös Kela-korvaukset on Valtosen mielestä säilytettävä, sillä ilman niitä julkinen terveydenhuolto kuormittuisi entisestään.

Jotta kustannukset ovat läpinäkyviä ja vertailukelpoisia, on hyvinvointialueille säädettävä velvollisuus laskea julkisesti omistetun tuotannon kustannukset. Kustannukset on myös julkistettava, ja alueiden on käytettävä vertailutietoa muista palveluntuottajista sekä laatia palvelustrategia, jossa otetaan kantaa palvelujen hankintoihin, kansanedustaja kirjoittaa.

Hänen mielestään hallituksen täytyy antaa eduskunnalle lakiesitys, jolla niin sanottu potilasdirektiivi saatetaan voimaan siten, että Suomesta ja muista EU-maista hankittua hoitoa korvataan yhdenvertaisesti.

– Hallituksen mallissa ihmisen kohtalona on ottaa, mitä valtio hänelle määrää, eikä mitä hän haluaa ja tarvitsee. Jotta hyvinvointiyhteiskunnan palvelut voidaan turvata tulevaisuudessa kaikille, on tämä asetelma käännettävä päälaelleen: ihmisen tarve edellä, Valtonen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)