Verkkouutiset

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Valtonen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Elina Valtonen: Niin voi tehdä, jos veronmaksajan piikki on auki rajatta

Osmo Soininvaaran mielestä puheenjohtajatentissä puhuttiin roskaa oikealta vasemmalle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen varapuheenjohtajan, kansanedustaja Elina Valtosen mukaan hallituksen ministerit korostivat eilen Ylen viimeisessä puheenjohtajatentissä, kuinka nykyinen hallitus on panostanut toinen toistaan tärkeämpiin hankkeisiin.

– Niin voi tosiaan tehdä, jos ei tunne budjettirajoitetta ja veronmaksajan piikki on auki rajatta. Tosiasiassa näin ei voi loputtomasti jatkaa, Elina Valtonen kirjoittaa Twitterissä.

Vihreiden entinen puheenjohtaja ja ministeri, Verde-lehden päätoimittaja Osmo Soininvaara kertoo pakottaneensa itsensä katsomaan tenttiä viisi minuuttia.

– Kaikki oikealta vasemmalle kertoivat, miten kaikkiin hyviin tarkoitukseen tarvitaan lisää rahaa. Roskaa! Oikea päätöksen teko on valitsemista hyvien asioiden väliltä, Soininvaara toteaa.

Tentissä keskusteltiin muun muassa koulujen ja oppilaiden eriytymisestä, vanhustenhoivasta, mielenterveyspalveluista ja sote-uudistuksesta.

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)