Verkkouutiset

Elina Lepomäki varoittaa: PS:ltä oven sulkeminen väärää politiikkaa

Kokoomuksen kansanedustajan mukaan populismi lisääntyy myös niissä maissa, joissa talous on kasvanut.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki ei sulkisi ovea etukäteen perussuomalaisiltakaan (PS). Eduskuntavaalikeskustelun käynnistyttyä on debatoitu siitä, voiko PS:n kanssa olla samassa hallituksessa.

– En tässä vaiheessa ennen vaaleja olisi lähtenyt kertomaan, keiden kanssa tehdään yhteistyötä ja keiden ei. Se ei kuulu suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin. Lopulta kysymys on siitä, mitä aiotaan tehdä ja mitä sinne hallitusohjelmaan voidaan kirjata, Elina Lepomäki sanoo uhkakuvia käsittelevässä Verkkouutisten podcastissa.

PS:n hallituskelpoisuus jakaa näkemyksiä puolueiden välillä ja puolueiden sisälläkin. Esimerkiksi kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on todennut, ettei ole vielä havainnut sellaista muutosta PS:n politiikassa, jonka pohjalta puolue olisi hallituskelpoisempi kuin mitä se oli kesällä 2017. Tuolloin PS:stä irtautui siniset, jotka kelpuutettiin Juha Sipilän hallitukseen. PS jäi oppositioon.

Myös SDP:n Antti Rinne on ollut PS:n kumppanuudelle kielteinen. Keskustan Juha Sipilä on todennut, ettei pidä yhteistyötä todennäköisenä.

Lepomäki varoittaa seurauksista, jos joku puolue jätetään ulos pelkkiin arvoihin perustuen keskustelematta mahdollisista käytännön hallitustavoitteista.

– Minun on hirveän vaikea sanoa, että minulla olisi samanlaiset arvot kuin Timo Soinilla. Suhtaudun naisten oikeuteen aborttiin hyvin eri tavalla ja olen toisaalta sitä mieltä, että Suomen tulee olla huomattavan paljon kansainvälisempi.

– Ja silti olen hänen (Timo Soinin) kanssaan samassa hallituksessa. Se, että lähdetään hyvin vahvasti etukäteen määrittelemään, kenen kanssa leikitään, niin se on vaarallista myös strategisesti. Monessa maassa, kuten Ruotsissa, on nähty,  ettei tämä suljettu yksikkö välttämättä pienene.

Lepomäki pyrkisi kaikin tavoin eriyttämisen sijaan ”inkluusioon” (yhteisyyteen), kun populismin ääni on tullut yhä voimakkaammin kuuluviin. Hän huomauttaa, että populismia ei näytä selittävän talousahdinkokaan, koska populismi on lisännyt suosiotaan talouskasvusta nauttivissa maissa kuten USA:ssa, Britanniassa ja Saksassa.

– Ennen muuta kaiken sydämessä on turvallisuus. Ihmisten tunne siitä, koenko oloni turvalliseksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)