Elina Lepomäki. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Elina Lepomäki: Valtio omistaa ihmisten puolesta ja kerää kaiken pois

Kokoomuksen kansanedustajan mukaan kotitalouksien ei kannata sivuuttaa sijoittamista arvopapereihin.

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki muistutti Suomen valtiokapitalisesta perinteestä.

– Meillä on monella tapaa valtio tai julkinen valta ollut merkittävä toimija monella sektorilla mutta myös merkittävä omistaja, Elina Lepomäki sanoi Veronmaksajien tilaisuudessa SuomiAreenalla.

– Jos verrataan Ruotsiin, niin Ruotsissa hallitus teki vuosia sitten päätöksen, että valtio omistaa vain sellaisia yhtiöitä, joissa sillä on strateginen intressi eikä omista pätkiä pörssiosakkeista, kuten Suomen valtio.

Lepomäen mukaan Suomessa on pitkä perinne sille, että omistetaan ihmisten puolesta. Hän mainitsee työeläkejärjestelmän esimerkkinä.

– Työeläkejärjestelmä pitää olla, ja Suomessa se on suhteessa monella tapaa hyvä, mutta ongelma on se, että ihmisiä ei altisteta sille, että he varautuisivat itse edes vähän vanhuutta tai elämässä vastaan tulevia riskejä varten.

– Se vaikuttaa siihen, että ei ole juurikaan varallisuutta. Kaikki ikään kuin kerätään pois. Monilla perheillä ei jää konkreettisesti mitään säästöön. Jos jää, se sijoitetaan helposti omistusasuntoon tai jätetään rahat pankkitilille.

Lepomäki pitää tätä tyypillisenä suomalaisen kotitalouden tarinana.

– Suomalaisen kotitalouden nettovarallisuus on Euroopan hännillä. Meillä on alhaisempi kotitalouksien varallisuus kuin Italialla.

– Ja me pidämme itseämme jotenkin vauraina pohjoiseurooppalaisina

Hänen mukaansa Suomessa omistetaan erityisesti arvopaperimuotoisesti varsin vähän.

– Olen huolissani siitä, pystyykö Suomessa köyhästä perheestä lähtevä ihminen omalla työllään muuntaman henkisen pääomansa aineelliseksi varallisuudeksi.

– Tilastojen mukaan se on Suomessa tällä hetkellä paljon vaikeampaa kuin monessa muussa maassa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt