Kansanedustaja Elina Lepomäen (kok.) mielestä on täysin kestämätön ajatus, että Suomessa voisi liikkua teillä ja maanteillä vain sillä ehdolla, että yksilöity sijainti tallennetaan hetki hetkeltä verottajan tai jonkin toisen viranomaisen tietoon.
Samalla hänen mielestään tieliikenteeseen kohdistuvaa maksurasitetta on laskettava. Tieliikenteestä kerättävä veromäärä on kahdeksan miljardia euroa vuosittain, kun liikenteeseen palautuu vain kaksi miljardia euroa.
Lepomäen mielestä liikenteen palvelumarkkinoista täytyy luoda kilpailulliset, eikä julkista monopolia pidä ulkoistaa yksityiseksi. Liikkumisen vapauden on pysyttävä vähintään samana ja matka-aikojen on lyhennyttävä.
Lepomäen mielestä ehdotukset tieliikenteen käyttömaksuista ovat olleet välillä harmillisia yksityisyyden näkökulmasta, kuten ”satelliittipaikannettu älyttömyys”.
– Se, että viimeisen viiden vuoden aikana yksityishenkilöiltä ja -henkilöistä tallennettavan tiedon määrä on moninkertaistunut (mm. Google, Facebook jne.) eikä loppua näy, ei vielä ole mikään peruste antaa valtiolle yksityiseen tietoon vapaata ohituskaistaa, Lepomäki kirjoittaa blogissaan.
Hänen mukaansa sillä on erittäin suuri merkitys, luopuuko käyttäjä tietojensa yksityisyydestä vapaaehtoisesti vai viranomaisen sanelemana, miten tietoa varastoidaan ja hävitetään sekä miten tietoturvallisuus on ratkaistu tietoa kerätessä ja hallinnoidessa.
– Yksilöidyt liikkumistiedot olisivat kovaa valuuttaa paitsi mustasukkaiselle puolisolle, myös esimerkiksi vakuutusyhtiölle, joka voisi tietoja yhdistelemällä päätellä onko asiakas sairas tai altis liikenneonnettomuuksille. Sakkolappujen kirjoittaminen kävisi nykyistäkin helpommaksi, jos poliisin ei pitäisi enää asentaa jokaisen lyhtypylvään viereen liikennekameraa, vaan sakot voisi lähettää paikannetun ylinopeuden perusteella.
OBD-järjestelmässä ajoneuvo olisi altis vaikkapa äkkijarrutuksille
Lepomäen mukaan yksityisyyden suojan romuttaminen ei onneksi ole liikennekaaren tarkoitus. Seurannan teknisen toteuttamisen tapaa ei ole vielä lyöty lukkoon.
– Ministeriössä on haettu inspiraatiota telemarkkinoista: Teiden käyttäjille voisi ”operaattorien” kautta olla tarjolla useita erilaisia paketteja: toisille pre-paid, toisille kiinteä kuukausimaksu. (Liikenne- ja viestintäministeri Anne) Berner itse puhui loppuvuonna aikaan sidotusta maksusta. Tällaisia ajatuksia tervehdin, Lepomäki kertoo.
Yksi ministerin mainitsema vaihtoehto on, että tiedonsiirtoyhteydellä toimiva laitteisto liitettäisiin ajoneuvon toimintaa ja vikoja valvovaan OBD-järjestelmään (On-Board Diagnostics), joka on jo kaikissa uusissa autoissa ja joka on halpa asentaa vanhoihin autoihin. OBD-järjestelmään kytkeytyminen ei kuitenkaan ole Lepomäen mukaan täysin ongelmatonta.
– Ajonseurantalaitteisto olisi yhteydessä verkkoon joko jatkuvasti tai ajoittain. OBD-liittimen kautta on mahdollista päästä käsiksi auton valmistajakohtaisiin järjestelmiin, kuten CAN-väylään. Seurantalaitteiston tietoturvan pettäessä olisi ajoneuvo alttiina ulkopuolelta tapahtuville hyökkäyksille kuten vaikkapa äkkijarrutuksille. Autonvalmistajat eivät ole erityisesti panostaneet auton sisäisten järjestelmien tietoturvaan, koska ne ovat olleet fyysisesti erotettuna ulkomaailmasta. OBD-väylän kautta on jo toteutettu menestyksekkäitä hakkerointeja.
Lisäksi on epäselvää, mikä taho ylläpitäisi massiivista paikkatiedon tietokantaa.
– Asiallisesti ottaen ei ole merkitystä, tallennetaanko tiedot ensin paikallisesti liikennevälineeseen vai siirretäänkö ne reaaliajassa eteenpäin. Jos potentiaalisesti useat eri operaattorit ylläpitävät teitä (vaikkapa kukin yhtä), miksi kaikki paikkatieto pitäisi poolata yhteen paikkaan?
Modernit tietullit ja tienkäyttökukkaro
Lepomäki sanoo vierastavansa massiivisia tietokantoja, suuria ajoneuvokohtaisia investointeja ja ylläpitokuluja sekä erityisesti paikannustietojen yksityiskohtaista tallentamista ja gps-riippuvuutta.
Hänen suosikkiratkaisunsa ei edellyttäisi mitään näistä, mutta vastaisi silti älyliikenteen haasteisiin ja avaisi sen täydet mahdollisuudet kuluttajaa parhaiten hyödyttävällä tavalla.
– Ajoneuvo ei säilyttäisi muuta tietoa kuin “mikä” se on – tierasituksen kannalta keskeiset muuttujat kuten ajoneuvotyyppi ja sen paino. Tämä tieto olisi saatavilla paikallisesti lähiyhteydellä. Tie veloittaisi erikseen siltä matkalta ja ajalta, kun ajoneuvo sitä rasittaisi. Maksun hoitaisi mobiilisovellus, joka olisi käyttäjäkohtainen, ei ajoneuvokohtainen. Toteutus olisi moderni versio tietulleista, Lepomäki kertoo.
Ratkaisu edellyttäisi lukulaitteita maksullisten teiden varteen nykyisten maailmalla olevien ruuhkamaksujärjestelmien lailla. Se edellyttäisi Lepomäen mukaan investointeja tiestöön ja voitaisiin aloittaa ruuhkasensitiivisiltä alueilta. Älyliikenne edellyttää joka tapauksessa tieinfrastruktuurin varustamista erilaisin laittein ja tiemerkein, eikä ilmaista olisi myöskään kaikkien autojen varustaminen erillisellä laitteella, mitä nyt kaavaillaan.
– Maksuliikenteen hoitaisi mobiilisovellus, “tienkäyttökukkaro”, joka vastaisi ministerin kaavailemaa prepaid-liittymää. Se vastaisi ominaisuuksiltaan kuin täyttä tankillista bensiiniä – se on kuin varausmaksu veroineen siitä, että lähtee huristelemaan tielle. Tiet voisivat veloittaa tuosta kukkarosta nykyistä markkinaehtoisemmin, mm. sen mukaan kuinka korkea käyttöaste tiellä sillä hetkellä on. Palveluntarjoaja voisi rahoittaa tien ylläpitoa myös muilla innovatiivisilla keinoilla, kuten tienvarsimainoksilla.
Lepomäen mukaan tässä ratkaisussa yksityisyyttä ei loukattaisi, tietoja ei pakattaisi keskitettyyn tietokantaan ja silti maksut voitaisiin halutulla tavalla korvamerkitä eikä “mustaa laatikkoa” tarvittaisi. Järjestelmä vastaisi yhtä lailla myös ulkomailta Suomeen tulevaan liikenteeseen, toisin kuin ajoneuvoon asennettuun gps-boksiin nojaava malli.
