1990-luvun lama vei monessa suomalaisessa perheessä arjen, kirjoittaa kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.) blogissaan.
– 1990-luvun lama vei kaverini Artun isän firman. Siinä missä monen lapsen vanhemmat joutuivat työttömiksi, oli monen yrittäjän kohtalo vielä karumpi. Lamaan tuhoutui yrityksen lisäksi siihen mennessä kerätty omaisuus. Liian monella kaatui myös tulevaisuus. Kun oli elämänsä tottunut hoitamaan asiansa hyvin, tuntui velkavankeus tuomioista pahimmalta. Epäoikeudenmukaisuus pisti vihaksi, Lepomäki kirjoittaa.
– Faijalla tilttasi nuppi, Arttu sanoi, kun muistelimme tuon ajan tapahtumia. Hänen isänsä teki itsemurhan ennen kuin Suomi liittyi Euroopan unioniin.
Nuorten mielenterveysongelmat ja perheiden pahoinvointi ovat lisääntyneet vielä 2000-luvulla. Laman lasten kohtaloita ei saa toistaa, Lepomäki toteaa.
– Nyt koronaviruksen aiheuttaman kriisin myötä meillä poliitikoilla on velvollisuus hoitaa maan asiat niin, ettei kävisi kuin 1990-luvun alussa. Jos yritys on ollut konkurssikypsä jo aiemmin, ei ole syytä pitkittää tilannetta, vaan julkisen vallan on tehtävä yrityksen lopettaminen vaivattomaksi. Epäonnistuminen ei saa olla loppuelämän kohtalo.
– Maksukyvyttömyys uhkaa nyt kuitenkin myös sellaisia yrityksiä, joilla liiketoiminta oli hyvällä mallilla vielä kaksi viikkoa sitten. Joku on saattanut helmikuussa vielä investoidakin. Moni vaatekauppa oli ehtinyt tilata kevätmalliston ennen kuin asiakkaat lakkasivat tulemasta. Kassa on tyhjä ja varaston arvo sulaa samalla, kun laskut pitäisi maksaa, kuvailee Lepomäki.
Pandemian seuraukset eivät Lepomäen mukaan kuulu ”normaalin yrittäjäriskin piiriin”.
– Ja enemmän kuin koskaan tarvitsemme apua ja turvaa niille lapsille ja nuorille, joiden vanhemmat ovat romahtamispisteessä tai jo ylittäneet sen. Sosiaalityöntekijät, opettajat, järjestöt ja lukuisat vapaaehtoiset tekevät nyt jo hartiavoimin töitä. Tilanne vaikeutuu koko ajan, mitä enemmän ihmisten on pysyteltävä neljän seinän sisällä. Kannetaan tästä kaikki yhdessä vastuu.
Kukaan ei tässä tilanteessa ole Lepomäen mukaan yksin.
– Soita ystävällesi. Tarjoa jeesiä, jos itseltäsi liikenee yhtään ylimääräistä. Jos hänellä on uupumisen merkkejä, muistelkaa vanhoja sattumuksia ja suunnitelkaa tulevaa. Kesä on tulossa; meille kaikille. Muistuta, ettei kodin tarvitse olla viimeisen päälle siisti, mutta liian monia Alkon kasseja sinne ei pidä raahata. Liiallisella läträämisellä tuhotaan paitsi oma perhe, myös täysin sivullisten oikeus saada sairaanhoitoa.
– Tässä kriisissä meistä kukaan ei ole yksin. Ja jos tuntuu, ettet enää jaksa, pyydä apua. Siinä ei ole mitään hävettävää, vaan päinvastoin, se on tapa kantaa vastuuta, Lepomäki kirjoittaa.
