Verkkouutiset

Elina Lepomäki: Millainen leikkauslista, Sanna Marin?

Pääministeri vastasi, ettei tällä hetkellä ole järkevää tehdä leikkauksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan kyselytunnilla kokoomuksen Elina Lepomäki sanoi tänään kerrotun, että Suomen talous on elpynyt odotettua paremmin. Lepomäki viittasi hallituksen kestävyystiekarttaan, jossa todetaan, että jos Suomen talous elpyy rivakammin kuin odotetaan, niin hallitus aikoo kiristää tai ainakin harkita finanssipolitiikan kiristämistä.

– Pääministeri Marinilta kysyisin: minkälaista leikkauslistaa olette suunnitellut tulevaan kehysriiheen, Elina Lepomäki kysyi.

Toisena kysymyksenä kansanedustaja viittasi valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) puheeseen, jonka mukaan maailmantalous on lähtenyt kasvuun ja Suomikin pääsee imuun.

– Nythän ongelma ei ole pelkästään tämä tämän hetken tilanne ja elvytys, vaan Suomen rakenteellinen heikko kilpailukyky. Meidän veroasteemme on kahdeksan prosenttiyksikköä korkeampi kuin muissa läntisissä teollisuusmaissa keskimäärin. Ja me käymme näiden maiden kanssa kauppaa päivittäin, Lepomäki totesi.

– Miten me auttaisimme yrityksiä pärjäämään siinä kilpailussa paremmin? Te olette toistaiseksi tällä kaudella nostaneet veroja. Olisiko mahdollista myös laskea veroja, erityisesti pidemmällä tähtäimellä, pääministeri?

Pääministeri Sanna Marin (sd.) vastasi valtiovarainministerin osaavan vastata jälkimmäiseen kysymykseen.

– Mutta mitä tulee tähän kysymyksen ensimmäiseen osaan kehysriiheen liittyen ja siihen liittyen, milloin on oikea aika sopeuttaa ja minkälaista politiikkaa nyt tarvitaan, niin on hyvä kuitenkin havaita se, että olemme yhä syvässä kriisissä. Ja tällä hetkellä ei ole järkevää tehdä leikkauksia, vaan me yhä tarvitsemme elvyttäviä toimia, Sanna Marin sanoi.

– Näitä toimia hallitus on tehnyt ja näitä toimia hallitus tekee. Mutta en ole sulkenut pois sitä, etteikö jo tällä vaalikaudella tai tulevina vuosina voida myös sopeuttamistoimia tehdä. On mahdollista että näitäkin tehdään, ja tuolloin me tietenkin katsomme kokonaisuutta, niin menosopeutusta kuin tulosopeutusta.

– Nyt on tärkeää nähdä se, että vaikeassa suhdannetilanteessa – jossa me valitettavasti yhä olemme – ei ole aika tehdä sopeutustoimia, vaan sitten kun suhdannetilanne oikenee ja toivottavasti pääsemme kunnolla kasvuun kiinni, myös tämä sopeutuspuoli on sellainen jota on syytä tarkastella, Marin jatkoi.

Jatkokysymyksessään Lepomäki totesi, että ”muut maat ovat elvyttäneet myös veroja laskemalla, mikä mahdollistaa sen, että ihmisillä jäisi myös enemmän päätösvaltaa siihen, mihin varoja ohjataan”.

– Työn verotuksen laskeminen olisi myös merkittävä ympäristöteko. Mitä jos olisi taloudellisesti järkevämpää korjauttaa esimerkiksi rikki mennyt pesukone sen sijaan, että tilaa uuden jostain kaukomailta, tai kunnostaa isoäidin nojatuoli, Lepomäki totesi.

– Kokoomus on esittänyt kotitalousvähennyksen laajentamista ja korottamista. Kiertotalousvähennyksen myötä palvelutyön teettäminen olisi kannattavampaa nykyistä useammalle.

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) vastasi, että ”tuloverotuksen ja työllisyyden välistä suhdetta on arvioitu moneen kertaan, ja tuloverotuksen alentamisen käyttäminen työllisyyskeinona ei ole kovin kustannustehokasta”.

– Eli hallitus etsii Suomelle talouskasvua, ja valmistelussa ei — esimerkiksi sähköveron alentamisen lisäksi, joka tehtiin jo — erityisesti haeta nyt verotuksen kautta niitä toimia.
Vaan kyllä meidän kasvupotentiaalissa on kaksi suurta kysymystä, joissa meillä on heikkous verrattuna moniin kilpailijamaihin, Matti Vanhanen sanoi.

– Toinen on tämä meidän väestökehitys ja osaavan työvoiman saanti — työvoiman määrä ylipäätään vaikuttaa talouskehitykseen — ja toinen on tuottavuuskehitys. Ja tuottavuuskehityksen taustalla on, voi sanoa, monimutkainen vyyhti, että meillä on tehty investointeja kroonisesti ainakin 10 vuotta liian vähän ja toisaalta tutkimus‑ ja kehitystoiminta on pikemminkin alenevalla trendillä.

– Näihin kolmeen kysymykseen: työvoiman saantiin, investointeihin, t&k-toimintaan pitää hakea vastauksia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)