Verkkouutiset

Elina Lepomäki: Kuin 2020-luvun torpparilaki

Perustili-ajatus perustuu henkilökohtaiseen sosiaaliturvatiliin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki esittää perustiliä ratkaisuksi Suomen nykyisen sosiaaliturvan uudistamiseksi. Lepomäki kertoo aiheesta nettisivuillaan.

Lepomäen mukaan uudistus olisi kuin ”2020-luvun torpparilaki”, jossa bruttopalkasta kerätyt verot ja maksut ohjautuvat perustilin tapauksessa omalle tilille, eivätkä valtion kassaan.

– Näin ollen perustilillä olevat rahat ovat omia rahoja, Lepomäki valottaa.

Perustili olisi Lepomäen mukaan henkilökohtainen sosiaaliturvatili, joka perustuu 18-vuotiaalle myönnettyyn 20[nbsp]000 euron alkupääomaan. Pääomaa kerrytetään työssäkäynnillä ja sen varoja saa käyttää pääosin haluamallaan tavalla. Jos perustilin saldo kuitenkin vastaa alkupääomaa tai on sitä alempi, perustililtä saa nostaa korkeintaan 600 euroa kuukaudessa.

Tukea saa nostaa myös pääoman loputtua, jolloin tili menee miinukselle. Kun tuloja taas on, saldo kasvaa. Elinkaaren lopussa negatiivinen saldo annetaan anteeksi.

Suosii mikrotyötä

Osana uudista olisi myös perustiliin integroitu y-tunnus, jonka avulla palkansaaja voi myös toimia samanaikaisesti yrittäjänä ja yhdistää joustelevasti tulojaan. Perustililtä nostetuista rahoista maksetaan tuloveroa vasta, kun raha nostetaan tililtä.

Lepomäki vertaa uudistusta torpparilakiin, joka sai aikanaan tukea niin oikealta kuin vasemmalta. Myös esimerkiksi kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen on pitänyt perustiliä vahvasti esillä blogissaan.

– Riittävään perustuloon, joka pitäisi köyhyyden loitolla, ei julkistaloudella ole varaa. Ne perustulojärjestelyt, joita on Suomessa esitetty, vähentävät työllisyyttä eivätkä lisää sitä. Lupaavin perustulon muoto olisi perustili, joka antaa ihmiselle itselleen eniten valtaa, hän linjaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)